Maailma ei nuku

Katselen netistä CNN:n ja BBC:n uutisia Japanista. Kuinka pieni tämä maailma onkaan. Viimeksi seurasin noilta kanavilta suoraa lähetystä kaivosmiesten nostosta Chilessä. Myöhemmin kerrottiin, että olin osaksi seurannut editoitua ”suoraa versiota”. Hankalimpia hetkiä ei lähetty suorana.

Eilen juttelin ystävien kanssa siitä, millaista todellisuutta nettikeskustelut osoittavat. Liioittelemmeko me täällä? Vähättelemmekö asioita? Onko tämä elämää vai pienen piirin leikkiä? Ketä kiinnostaa? Olemmeko siirtäneet todellisuuden pienelle ruudulle? Uskommeko parasta kirjoittajaa? Siirrämmekö tunteemme digimuotoon?

Todellisuutta: Isotkin katastrofit kertovat ihmisistä. Hävityksen suurten kuvien takaa mietin pieniä ihmisiä, niitä japanilaisia, joita olen vuosien varrella tavannut. Joitain olemme saaneet pitää vieraanammekin. Mies ja Esikoinen ovat Japanissa vierailleetkin. Toistan itseäni:

Minun on vaikea hyväksyä sitä, että monilla ihmisillä näyttää olevan keskellä kriisejä kyky ja halu pitäytyä ennakkoluuloihin. Jos lähdetään yhdessä kohtaamaan katastrofia, käden ojentajaksi on jokaisen kelvattava. Monesta oljenkorresta voi punoa kestävän köyden. Teorian aika on myöhemmin. Sivussa seuraajalla voi olla aikaa arvosteluihinkin. Hän siis arvostelkoon. Aikansa kuluksi. 

Katalyytti neljäkymmentäneljä. Maailman uutistoimistot toimivat hyvin usein ajatusteni virikkeinä. Olen iloinen, että Suomessa meillä on mahdollisuus monipuoliseen tiedonsaantiin. Näin ei ole koko maailmassa. Liika tieto lisää tuskaa, joten ymmärrän hyvin niitäkin, jotka eivät jaksa keskittyä seuraamaan aina muuttuvaa maailmaa.

Kazuko%20Sawarapieni-normal.jpg

Kortti: ”Schoolboat, watercolour painting by Kazuko Sawara, contributed to benefit Thai charities.” Naapurimme vesivärityö. Meillä on myös hänen maalaamansa liljataulu olohuoneemme seinällä. Sekin ostettiin taidenäyttelystä, jonka tuotto tuli Bangkokin slummilasten hyväksi.