Kaikenkokoista elämää

Arveluksi usein menee toisen ymmärtäminen. Tutuimmankin. Se antaa elämään suolaa ja pippuria, chiliäkin.  Onni on osata sentään aina välillä ymmärtääkin.  Ja oppia uutta, loppuun asti.

Piilopirtistä poistumiseen tarvitaan syy. Luonteen peruspiirre, muutoksen vastarinta, lähtökitka, ei ole täälläkään vähentynyt. Kuinka tällainen onkaan voinut elämässään lähteä niin usein ja niin moneen paikkaan. Onneksi olen lähtenyt. Nyt voin käyttää saamaani oppia auttaakseni heitä, jotka apua tarvitsevat. Tulkki tulee tulkanneeksi myös tulkattavan kulttuuria. Puolin ja toisin. Ihmisenä ihmiselle. Ja ihmisille.

2015. Piilopirtin suurta ja pientä. Kuva Simo Nieminen.

Plus%201196%20Jonkun%20pieni%20on%20tois