Valintojen vapaus ja vastuu

Olen edelleen aina vain yhtä yllättynyt puolueiden innosta perustaa omia listojaan myös seurakuntavaaleissa. Eri puolueiden arvoihin tunnustautuminen koetaan ensisijaisen arvokkaaksi. Ei hyväksytä sitä, että jotkut muut arvot voisivat yhdistää ihmisiä kirkkoon liittyvissä asioissa.  Tiedän, että kaikissa listoissa on hyviä ja varteenotettavia ehdokkaita. Toivon silti, että valittujen ensisijainen viiteryhmä ei ainakaan joka tilanteessa olisi joku puolue.

Aikamme näyttää vaativan, että jokainen kaikissa valinnoissaan tietää, ”kumman kaa” hän kulkee. En tiedä silti, haluaako suuri yleisö antaa nimenomaan jonkun puolueen ja sen puoluekurin ratkaista kaikkea elämässään. Minä en ainakaan halua. Voin heti tunnustaa äänestäneeni seurakuntavaaleissa aina henkilöä katsomatta hänen puoluekantaansa. Jos häntä ei ole valittu, ääneni on vaikuttanut jonkun muun valintaan. Toivon, että valituksi tullut olisi ollut yhteistyökykyinen muiden kanssa. Olen ymmärtääkseni antanut ääneni eri paikkakunnilla varsin monen puoleen edustajalle, laidasta laitaan. Sitä aion jatkaa.  Minulla ei itse asiassa nytkään ole mitään aavistusta sen henkilön puoluetaustasta, jota nyt aion äänestää.

Onneksi äänestäjät sentään seurakuntavaaleissa saavat vielä äänestää sammutetuin lyhdyin. Kukaan ei kurkista vaalikoppeihin eikä kirjekuoria availla. Sitäkään ei enää joka paikassa sallita. Sen opin Helsingissä ja Vaasassa kahtena kesänä Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa.  Seisomaan nousten oli oltava kantansa mukaisesti näytillä…   Nimenhuutoäänestyksen kyllä toisaalta ymmärrän. Se antaa tiettyä henkistä oikeusturvaa jälkeenpäin. On asioita, joissa on pystyttävä pitämään päänsä niin, että jälkipolvetkin sen tietävät.

Muutaman kerran pääsin kurkistamaan thaimaalaisiin vaaleihin. Ääntenlaskussa äänestysliput näytettiin ja luettiin ääneen yksi kerrallaan. Taululla pidettiin tukkimiehen kirjanpitoa. Niin tapahtui myös vuonna 1994 piispanvaalissa Thaimaan uuden luterilaisen kirkon ensimmäisessä kirkolliskokouksessa, johon minäkin sain kunnian äänettömänä osallistujana osallistua. Se muuten oli Suurta Juhlaa.

1994 Bangkok. Thaimaan luterilaisen kirkon ensimmäinen piispa Banjob Kusawadee pitämässä kiitospuhetta piispanvaalin jälkeen. Taululla näkyy vielä se tukkimiehen kirjanpito…

Plus%201178%201994%20Piispa%20kiitt%C3%A