Piispakin on ihminen.
Häh? Mitäh?
 

Olen huomannut, että monella ihmisellä on yllättävän paljon ennakkoluuloja. Ihmistä ei millään tahdottaisi ottaa sellaisena kuin hän on, vaan hänelle halutaan asettaa monenlaisia ennakko-odotuksia. Usein ei myöskään uskota, että ihminen voisi olla todella sitä mieltä, mitä hän sanoo. En ole itsekään syytön tällaiseen ajatteluun.

Piispa oli tullut Thaimaahan vierailulle muutamaksi päiväksi. Hän oli  matkallaan jo käynyt muissa maissa ja matka jatkui vielä edelleen muihin maihin. Piispan vaimoa odotettiin mukaan matkaan Bangkokista alkaen.

Mies oli luvannut hakea piispan yöpaikasta ja mennä yhdessä hänen kanssaan hakemaan vaimoa lentokentältä. Olin luvannut laittaa aamiaista myös koko yön matkassa olleelle vaimolle ja luvannut hänelle lepopaikan aamupäiväksi sillä aikaa, kun miehet kulkisivat työtehtävissä. En ole koskaan ollut aamuvirkku, joten jotain laitoin jääkaappiin jo edellisenä iltana valmiiksi, jotta en unenpöpperössä liikaa valmisteluissa sotkeutuisi. Yleensä jo nimittäin aamukahvin keitto tuotti strategisia ongelmia, joita halusin välttää piispallisessa seurassa.

Aamulla kuulimme, että piispan vaimon kone oli myöhässä puolisen vuorokautta ja ohjelma piti ajatella uusiksi. Sain siis vain vähän aikaa valmistella piispallista aamiaista. Miehet olivat jo ruokapöydässä aamunälkäisinä, kun minä vielä kananmunia keittäessäni yritin saada heidät niitäkin odottelemaan. Ei ollut kovin juhlallinen aloitus. Tunnelma oli mahtavan mukava.

Lounaaksi miehet taas palasivat. Apulainen oli tehnyt hyvää ruokaa. Harvoin käytetty ruokailutilan ilmastointilaite oli koekäytetty ja ehjäksi todettu, jotta vieraan olisi mahdollista syödä virkistävässä ilmassa tavallisesti tosi kuumassa huoneessa.  Eikös vain talosta mennyt juuri silloin sähkö. Hissi ei kulkenut, joten piti kiivetä viidenteen kerrokseen. Porraskäytävässä ja ruokailutilassa lämpötila ylitti 35 astetta,  pumput eivät toimineet eikä vettä saatu.

Ateria oli hyvä ja hikinen. Iltapäivällä piti taas esiintyä puhtaana ja virkeänä seuraavissa tilanteissa. Onneksi kerrostaloalueen pihalla oli uima-allas ja perheessä ylimääräisiä uimahousuja. Sinne siis portaita pitkin vilvoittelemaan. Kannoin kahvit alas. Aurinko paistoi. Palmut huojuivat pihalla.  Mukava hetki keskellä suurta kaupunkia. Saasteet leijuivat tavalliseen tapaan ja liikenne rämisi kadulla. Hiki ehti tulla takaisin, kun kiivettiin taas ylos viidenteen kerrokseen. Piispa pappilassa.

Piispa Paavo Kortekankaan silloinen vierailu oli monessa suhteessa tärkeä ja mukava.Tällaisiin vierailuihin liitetään usein työhön tutustumista sekä erilaisia kokouksia, kokoontumisia ja luentoja. Aina olemme saaneet myös itsellemme kuuntelijoita. Hyvä, kun joku suostuu aina välillä peiliksi.

Erikoisen hyvältä tuntui, että piispa Kortekangas lounaamme jälkeen halusi kätellen kiittää apulaistamme, joka aterian oli valmistanut. Thaimaalaisen perinteen mukaan se olisi ollut täysin mahdoton teko korkea-arvoiselta vieraalta. Jälkeenpäin näytimme apulaiselle kuvaa piispasta kaikessa kirkollisessa komeudessaan. Sitä kuvaa oli vähän vaikea yhdistää ruokavieraaseemme.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirja, hyväksytty kirkolliskokouksen ylimääräisessä istunnossa 13. helmikuuta 1986, otettu käyttöön ensimmäisenä adventtisunnuntaina 1987.

Piispa Paavo Kortekangas johti kirkolliskokouksen asettamaa virsikirjavaliokuntaa, joka teki alustavaan virsikirjaehdotukseen lopulliset muutosehdotukset seurakunnista saadun palautteen ja muiden lausuntojen johdolla. Näistä vaiheista hän kertoi meille kaukana asuneille kirkon jäsenille myös matkallaan. Sekin kirja täyttää jo kaksikymmentä vuotta. Siitä  saattaa ajoittaa tämän vierailun.

Piispa Paavo Kortekangas lähetti meille Suomeen palattuaan kirjansa. Sen kannessa olevaa kuvaa katselimme yhdessä apulaisemme Wareen kanssa.

Paavo%20Kortekangaspieni-normal.jpg