Huomaan tällä viikolla kommentoineeni useaan eläinjuttuun. On varmaan sellainen aika. Joitain näistä jutuista olen aikaisemminkin blogiini kirjoittanut.
”Hauskoja eläinmuistoja. Ne laukaisivat heti päälle oman eläinmuistelumoodin. Meillä lapset toivat kotiin milloin mitäkin. Alakerrassa pyydystettiin torakoita vanhaan pikkuiseen akvaarioon. Koulusta tuotiin kaksi naaraspuolista hiirtä, jotka olivat kuulemma olleet vain naaraspuolisten hiirten joukossa. Niistä vuorokauden kuluttua tuli ulos 10 pikkuhiirtä. Eläintorilta kotiin käveltiin marsu ja häkki mukana jne”
”Kommenttikeskustelu toi mieleen Thaimaan taskuravut, joita apulainen kerran osti meille syötäväksi. Niillä on vahvat sakset ja siksi ne myydään siellä sakset sidottuna. Meillä Mies tutkii aktiivisesti ympäristöään (!?!). Siksi hän tietysti laittoi sormensakin rapuastiaan. Eikös yksi rapu ollutkin irti ja se tarrasi Miehen sormeen. Oltiin kuin pilakuvissa, Mies riiputtamassa rapua sormestaan ja me muut, apulainen ja perhe, nauramassa ympärillä hysteerisesti hihittäen. (Tämmöinen säälimätön perhe...) Tarvittiin isot tongit vääntämään sakset irti. Mies ei kyllä saanut yhtään sääliä :)) (Siis todella julma perhe..)”
”Olin tällä viikolla monta päivää Rontti-kissan luona. Minut yleensä herätettiin leikittäjäksi, tavalla tai toisella. Joskus silmät avatessani toisen syyllistävät silmät katsoivat minua viiden sentin etäisyydeltä, joskus minun ylitseni loikittiin mielenosoituksellisesti edestakaisin, joskus työntyi tassu poskelle. Varvasta en voinut laittaa pois peiton alta. Se olisi silloin laskettu kissojen leluksi jne.”
Morganismin Aksolotli-kuvaan kommentoin:
"Poikkeustapauksissa kehittyy täysimuotoiseksi, keuhkoilla hengittäväksi maaeläimeksi" Tarkoittaako tuo, että siitä tulee prinssi, jos sitä suutelee?"
Samaan sarjaan kuuluu ehkä vielä kommenttini Mehtäsielulle:
”Kissankultakiteetkin kimaltavat.”
Kesämökillä eilen huomattiin, että lunta oli talvella sittenkin ollut niin paljon, että rusakot olivat yltäneet omenapuiden suojauksen yli herkuttelemaan makealla omenapuun kuorella. Myyriä ei sen sijaan sisällä näkynyt. Kasvikuntaa näkyi kaiken kaikkiaan enemmän kuin eläinkuntaa.
Pori. Kissakäärö
.
Kommentit