Mietimme eilen ystäväjoukolla elämänkaariamme. Totesimme, että vanhojen ystävien tapaaminen ja tuttujen laulujen laulaminen oli kuin mummolaan menemistä. Hieman haikeaa nostalgiaa. Paljon yhteisiä muistoja. Muuttumattomuutta keskellä muuttuvaa elämää. Epätodellista, mutta kuitenkin aitoa. Tulimme paikalle monenlaisesta arjesta. Joukossa oli eläkeläisiä ja toisaalta työssä vielä tiiviisti mukana olevia. Ammattien skaala oli suuri. Eipä olisi silloin muinoin sitäkään arvannut.
Vanhojen tuttujen kanssa monet asiat menettävät merkitystään. Kukin on taaplannut tyylillään ja sillä siisti. Minä selvisin elämästä ja sinä myös, omalla tavallasi. Jossain jotain läikähti. Oli vaikea saada illalla unta.
Juhani Kalmanlehto, Jussi K, oli aikoinaan monen nuoren rippikoulunopettajana Lohjan Vivamossa. Hän vaikutti monen meidän elämäämme enemmän kuin hän itse tai me ehkä arvasimmekaan. Meissä monessa asuu hänen vaikutuksestaan (vähän salaakin) pikkukörtti. Vieläkin muistelemme hänen opetuksiaan. Niin teimme myös eilen:
TIETENKIN. Nuorena tiedämme ja ymmärrämme kaiken.
VARMAANKIN. Aikuisena ymmärrämme jo vähän epäröidä.
KUITENKIN. Lopulta ymmärrämme vain tietomme rajat. Ja sittenkin…
Niin, kuitenkin, kaiketinkin.
1964. Vivamo. Jussi Kalmanlehdon rippikoulun johtajat ja isoiset
Kommentit