Ei aina tarvitse olla Ykkönen
Muinaisista ajoista muistan sen, milloin Helsingin yliopistossa fysiikan työt olivat tulleet tietokoneiden esiastevaiheeseen. Se oli samoihin aikoihin, jolloin fysiikan abbrobatur-töissä esiteltiin laskukone, jossa oli (vihdoinkin) mahdollisuus saada tulos riittävän usealla desimaalilla. Virhemarginaaleja oli siihen asti laskettu käsin, koska laskutikun arvio oli liian summittainen. Vain muutama vuosi sen jälkeen tilastotieteen kurssilla käytin jo taskulaskinta!! Heh. Olen historiaa.
Se tietokoneen esiaste oli silloisen fysiikan laitoksen yläkerran huoneessa, jos oikein muistan. Siinä naputeltiin nollaa ja ykköstä ja saatiin vastaukseksi nollaa ja ykköstä. Tuskin siinä muuta sitten tehtiinkään.
Ensimmäinen oma tietokoneemme matkusti mukanamme Thaimaahan kolmannelle työkaudellemme 1988. Saman vuoden lokakuussa kirjoitin myös yleisistä tunnelmista lähettäessäni kirjanpidon neljännesvuositilitystä Suomeen:
”Sataa jo toista päivää. Tulvavesi nousee viemäreistä ihmisten koteihin, ei onneksi meidän viidenteen kerrokseemme. Lasten koulu on ollut nämä päivät suljettu tulvan takia. Lähden toimistoon kopioimaan näitä juttuja ja yritän saada kaiken tänään postiin. Saa nähdä onnistuuko. Viime tulvassa lähdin toimistomatkalle ajamaan autoa ylävirtaa, mikä yleensä on turvallisempaa kuin myötävirta, joka vie usein syvemmälle. Kaasujalkaa koko ajan painamalla selvisin pinnalla puikkelehtimassa sammuneiden autojen ohi, mutta reittini oli väärä. Virta vain syveni. Onneksi matkan varrella olevan slummin asukkaat neuvoivat kääntymään uudelle reitille. Tänään yritän uutta kiertoreittiä.”
Useimmat käyttämäni tietokoneet on jo romutettu, vanhentuneina. Käyttämäni ohjelmatkin ovat vanhentuneet. Joistakin ohjelmista on sentään vielä tehty uusia versioita, mutta harva niistä uusista versioista enää osaisi tekstejäni lukea. Kirjoittamani kirjeet on pääsääntöisesti hävitetty ja unohdettu, joku ehkä jossain vielä arkistoitu. Ehkä. Tai sitten ei.
Kommentit