Aika
Uusiutumaton luonnonvara
 

Tammikuussa kerroin rippikoulusta, jonka oppilaat saivat lähettää kysymyksiä entisille lähetystyöntekijöille. Vastaukset lähetettiin kirjeissä rippikoululaisten kotiin. Me vastaajat vierailimme myös myöhemmin keväällä tässä rippikoulussa. 

Toissapäivänä olin toisen kanssavastaajan hautajaisissa. Siellä muisteltiin hänen vuosiaan nykyisessä Namibiassa 1960-1969. Kuulimme, miten hän oli työtoverinsa kanssa pelastanut synnytyksessä kuolleen äidin pienen vauvan, joka perinteen mukaan olisi pitänyt haudata kuolleen äitinsä kanssa.


Helmikuussa kerroin pariviikkoisesta Thaimaan matkastani, jolloin sain osallistua Luther-seminaarin pianonsoiton opetukseen. Mies vietti Thaimaassa kaksi kuukautta opettamassa tuossa seminaarissa intensiivikursseina teologisia aineita.

Parin viikon kuluttua Mies on taas opettamassa tuossa samassa seminaarissa.

.
Maaliskuussa kerroin udmurttilaisesta mummoryhmästä, joka osallistui Euroviisuihin.

Tässä kuussa olen kuunnellut sujuvasti juttuja udmurttilaisesta käsityöperinteestä.
 

Huhtikuussa kerroin Pääsiäiskissa Rontista, jonka kanssa saimme viettää laatuaikaa parin viikon ajan.

Tänään Rontti on taas täällä vieraana Joulukissana.


Toukokuussa kerroin keskusteluistani maailmanmatkaajaystäväni kanssa.

Tänään ystäväni on taas maailmalla, tällä kertaa Etiopiassa. Toinenkin ystävämme on parhaillaan siellä, kummilapsityössä. Kolmas ystävämme, lähetyskurssitoverimme, matkustaa työhön samaan maahan ensi kuussa.
 

Kesäkuussa kerroin erilaisten ryhmien osoitetietojen etsimisestä: Useat 60-luvun Lohjan Vivamon rippikoululaiset, monet saman vuosikymmenen porilaiset seurakuntanuoret, 70-luvun Helsingin lähetyskurssilaiset ja monen vuosikymmenen Thaimaan lähettitoverit.

Joulukirjelista ei tässä kuussa päivittynyt yhtä hyvin. Valitettavasti.


Heinäkuussa kirjoitin tähän blogiini ja Kotimaa24- blogiini Kaukomailta Kotimaahan kirjoituksen emeritusprofessori Kaarle Kurki-Suoniosta.

Tässä kuussa Kotimaa24 rajoitti bloginkirjoitusoikeuksia pariinkymmeneen bloggaajaan. Minä en kuulunut heihin.


Elokuussa kerroin minulle lahjoitetusta monipuolisesta mökkiradiosta.

Tässä kuussa mökkiradion valmistaja digitoi vanhoja puhekasettejamme. Eräässä niistä Keskimmäinen sanoi yli kaksikymmentä vuotta sitten veljelleen irvaillen näin: ”Sinua hävettää, kun olet kahden pikkusiskon isoveli…”
 

Syyskuussa kerroin siitä, mitä olin kertonut aiheesta ”Miksi lähetystyötä tehdään.”

Loppiaisena puhumme samasta asiasta taas kerran.


Lokakuussa kerroin vanhoista Vivamo - muistoistani.

Tässä kuussa sain taas kerran terveisiä muiltakin vanhoilta Vivamon kävijöiltä.


Marraskuussa kerroin sosiaalisesta syömisestä.

Joulun aikaan harrastimme taas kerran sosiaalista syömistä. Monena päivänä.
 

Joulukuussa sain Paulalta kauniin prenikan. Kiitän ja iloitsen siitä.

Jokainen blogissa vierailija on ensi vuonnakin minulle arvokas ja rakas.