Kevättä sydämessä
Kourallinen valkovuokkoja kädessä

Ystävältä viikolla saadut valkovuokot kukkivat kauniisti pöytämaljakossa Interfloran välittämän äitienpäivänruusun vieressä. Tekstiviesti tuo tervehdyksen Välimeren rannalta ja soitto onnittelut ja äitienpäivälaulun koti-Suomesta. Se on se päivä taas.

Lapsuuden äitienpäivään kuuluivat aina juhlat Porin Cygnaeuksen koulun juhlasalissa. Isäni, Porin Karjala-seuran silloinen puheenjohtaja, oli aina mukana järjestämässä juhlia karjalaisille porilaisille äideille. Lähes aina olivat valkovuokot jo aloittaneet kukinnan ja juhlissa jokaisen äidin rintaan laitettiin hakaneulalla oma valkovuokko. Oli kevät.

En lapsena tajunnut, kuinka lähellä sota ja evakkomatkojen tunnelmat silloin vielä olivat. Nuo kukitetut äidit olivat juuri niitä, jotka olivat joutuneet nopeasti päättämään siitä, mitä kodista mukaan valittaisiin. Kaikki olivat kokeneet menetyksiä. Kaikki olivat joutuneet aloittamaan alusta uusissa olosuhteissa. Rintapielen valkovuokko saattoi olla yksi tutuimmista muistutuksista vanhasta elämästä.

On hyvä muistaa, että kaikki maailmanmatkaajat eivät liiku omasta halustaan. Televisiosta katsottaessa miljoonan ihmisen siirtyminen pois joltain sotatoimialueelta on vain lyhyt muutaman sekunnin uutisväläys. Se on kuitenkin miljoonan ihmisen miljoona erillistä tarinaa. Lintukotoja ei enää ole ihmisten maailmassa. Onko niitä koskaan ollutkaan?

Isäni puhui monissa karjalaisten juhlissa siellä täällä. Muistan hyvin isän "puhumukset", ne paperiversiot. Tässä hän puhuu Heinjoki-juhlilla Karkkilassa:

Pappa%20puhumasa%20Heinjokijuhlilla%20Ka