Ollako vai eikö olla.
Kirjoittaa vai eikö kirjoittaa.
Tuhannen taalan ja
kahden sydämen kysymys.
Thaimaassa nuo kaksi sydäntä ovat samassa sisimmässä. Amerikoissa olla käytännöllisempiä. Siellä mietitään asioita rahalla ja käsillä, the other different hands. Tänään nuo molemmat viihtyvät tämän koneen ääressä. Sydän miettii, mitä sormet naputtaisivat vai naputtavatko mitään.
On vaikeaa ymmärtää, että voisin alkaa jotain, jolla ei ole loppupäivämäärää. Jos kirjoitan tänään, minun ei tarvitse sitoutua kirjoittamaan huomenna. Onpa vaikea konsepti.
Jalat tukevasti ilmassa. Epävarma olo. Kuitenkin kirjoituttaisi. Ajatukset vielä vyöryilevät. Aallokko ei ole vielä vaimennut.
Kaksi nettiystävää antaneet apuaan tähän pähkäilyyn. Sokea kana puhuu ajasta, missä päiviä ei enää lasketa niin tarkkaan. Hamalainen taas lausuu yhden monista viisauksistaan: "Aika painaa jarrua". Kukaan ei laske päiviä, mutta kello kuitenkin tikittää koko ajan. Omat jarruttelut jarruteltu, mutta silti aika jatkaa jarruttamista.
Koko työura pätkätöissä. Ei enää viime vuosina virallisesti, mutta käytännössä kuitenkin. Aina työsopimuksissa on ollut alkupäivä ja loppupäivä. Ulkomaiseen työhön aikanaan otettu. Thaimaahan lähetetty. Lait ovat tässä välissä muuttuneet. Säännökset muuttuneet. Nimitykset muuttuneet. Vakituista ja määräaikaista työsuhdetta. En ole täysin pysynyt perässä, mutta se on ollut oma vika. Eläkesäännöksetkin ovat muuttuneet. Kuka enää muistaa, miten eläkkeen luultiin milloinkin kertyvän. Tänään kuitenkin tässä. Ihmettelemässä.
Öinen itseanalyysi auttoi ymmärtämään, kuinka oudossa tilanteessa nyt olen. Tämän nykyelämän diili onkin vakinainen työsuhde, josta ei jäädä eläkkeelle. Ei ollenkaan tuttu juttu minulle. On varmaan totuttelemista. Taitaa tulla haasteitakin. Toisaalta, mikä olisikaan mukavampaa kuin uudet haasteet. Tänään en niitä jaksa kuitenkaan ajatella.
Kristittynä minulla asiaan liittyy vielä se, että tälle diilille ei ole edes määritelty mitään loppua.
Benazir Bhutto tapettiin itsemurhaiskussa 27.12. 2007.
Suomen Lähetysseuran tiedotus 28.12.2007:
"Suomen Lähetysseuran Pakistanin-työntekijät voivat hyvin ja ovat turvassa", vahvistaa Pakistanin-aluekoordinaattori Reino Junttila. "He kaikki ovat Tankin kristillisen sairaalan vartioidulla alueella. Tällä hetkellä Pakistanissa työskentelee viisi Lähetysseuran työntekijää. Yksi heistä on lomalla Suomessa. Työntekijöiden lisäksi Tankissa on Lähetysseuran työntekijä, joka on tällä hetkellä lomalla Pakistanissa. Sairaalan alue on armeijan vartioima."
Maailman monella uutisella on minulle kasvot. Uutisen kuullessani ajattelen usein tiettyjä ihmisiä, niin tein nytkin. Tunnen nuo kaikki kuusi suomalaista Lähetysseuran työntekijää., vanhimmat heistä parhaiten. Yhden kanssa asuin opiskeluaikana samassa asuntolassa, hetken jopa samassa huoneessa. Yksi oli läheinen työtoveri täällä Suomessa viimeiset vuodet loppuun asti.
Uutisen kasvoina ovat myös lastemme pakistanilaiset koulutoverit. Kun jossain puolella maailmaa räjähti, lähes aina joku kansainvälisen koulun oppilaista oli jotenkin asianosainen.
Uutisten takana on aina ihminen. Suostuinpa hänet näkemään tai en.
15.7.2007 Satakunnan Kansa. Kodissamme otetussa kuvassa kuva Thaimaan luterilaisen lähetyksen ja siis Thaimaan luterilaisen kirkon ensimmäisestä kastetusta jäsenestä, rouva Bunruamista kodissaan, jossa evankelista Kamhaeng oli vierailulla.
Kommentit