On mielenkiintoista, että tutkimusten mukaan nykynuoriso arvostaa talvisotaa. Arvostuksen vaaka on kallistunut taas kerran noin päin. Uudet sukupolvet tulkitsevat menneitä aina omalla tavallaan. Aina ja aina uudestaan.
Omat sotamuistoni ajalta ennen syntymääni ovat evakkomuistoja ja asettumista uusiin oloihin. Muistoissa on myös pommituksia ja isoveljeni laulua hetkestä herttaisesta kuusen alla, kun pommikoneet parhaillaan kylvivät ammuksiaan metsässä piileskelevien ihmisten päälle. Isän kävely iltayössä sirpaleista kättään heilutellen kertoi minun lapsenmielelleni myös sodan todellisuudesta.
Omien lasteni geeneissä on myös toisten isovanhempien elämä toisella puolelle Suomea. Sotaan lähtevä tuleva pappa ja sulhasensa kanssa kihlasormustaan ostava tuleva mamma viettivät aikaansa pommisuojassa sormustenostomatkalla kaupungissa. Sen sodan jälkeen tulleen rauhan aikana järjestettäväksi sovittu hääjuhla jouduttiin perumaan uuden lähdön takia, ja jo kokoontumaan kutsuttu sulhanen sai vuorokauden lisäajan pikavihkimistä varten.
Eilisen Hoosiannapäivän kirkkorukouksesta:
”Kumarru kurjuuteemme, hoida haavoille lyötyjä, kuuluta maailmalle armo ja rauha.”
1966. Vilho Ikävalko 60 v. Tässä samassa huoneessa heiluteltiin aina välillä syös sirpalekättä.
Kommentit