Ennakko- oletus hyvästä maailmasta ja ihmisen perimmäisestä hyvästä tahdosta lisää aivan varmasti ennakkoluuloja kristinuskoa kohtaan, jossa kerrotaan, että hyvässäkin ihmisessä on jotain peräti pielessä ilman ristinkantajaa. Terveet eivät tarvitse parantajaa. Hyvät eivät tarvitse sovittajaa. Jos terve ei pysty näkemään pitkäperjantaita, pystyykö hän näkemään pääsiäistäkään. ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä.”
Tänään televisiosta tulee klo 15.05 porilainen gospelpassio Ristinkantaja, monen kuoron ja orkesterin yhteinen teos, joka taltioitiin äskettäin kotikirkossamme Porin Teljässä. Tämä gospelpassio valmistui alun perin englanninkielisenä versiona suomalais-saksalaisena yhteistyönä pääsiäiseksi 2006. Ajatus tällaisesta teoksesta lähti liikkeelle yhden ihmisen, Teljän seurakunnan kanttorin Anne-Mari Grundsténin visiosta tehdä ”jotain aivan muuta”. Teljän kamarikuoron ohella porilainen viittomakuoro Käsikkäin on ollut alusta asti mukana. Nämä kaksi kuoroa ovat tehneet yhteistyötä jo kauan. Se on vaikuttavaa.
Viittomakuoro Käsikkäin on ollut vuosittain esiintymässä Porin Teljän seurakunnan Kauneimpien Joululaulujen illassa. Sinä iltana on ollut mahdollista tukea Kuurojen Lähetystä, joka tukee kuurojen kouluja Afrikassa. Tämä iloinen kuoro on opettanut myös sen, miten taputusten sijaan suosionosoitukset voidaan hoitaa käsiä heiluttamalla. Joka vuosi yleisö on oppinut lisää myös viittomakieltä. Ihmiseltä ihmiselle.
Tänään on mahdollista siis nähdä Jotain Aivan Muuta. Erityisesti odotan sitä, miltä näyttää roolien kaksoismiehitys. Teos esitetään yhtä aikaa kahdella kielellä. Jokaisella henkilöllä on oma viittova peilinsä. Miltähän minun elämäni näyttäisi viitottuna?
Tänään luin Satakunnan Kansan musiikkiarvostelijan kirjoituksen toissapäiväisestä Kaanaanmaa- konsertista. Oikeastaan yllätyin ja en sittenkään yllättynyt. Huomasin, miten minulla ja arvostelijalla olleet erilaiset ennakko- oletukset olivat vaikuttaneet konsertin kokemiseen. Se, mikä minulle oli realistista ihmiskuvaa tai elämän ristiriitaa, olikin toiselle aivan jotain muuta. ”Virsien teksteissä pelot Vanhasta vainoojasta, kavala kauhea, tai jonkinlainen henkinen nujertaminen; Minä vaivainen, vain mato matkamies maan eivät näissä sovituksissa saaneet sijaa juuri ollenkaan.” (Kaija Huida) Eikö musiikinkaan kieli ole arvovapaata?
2003. Teljän kirkko. Lähetystyöstä yhdessä Maija Salmijärven kanssa.
Kommentit