Hurjia kuohupäitä.
Hymyäviä aaltoja.
Rinnan riemua.
Ainaista ikävää.

Joskus kutsun Taivaan Isän huumorintajuksi sitä, että juuri minulla on elämässäni ollut niin monia lähtöjä. Minullahan  lähtökitka on aina ollut suuri. En ole luonnostani edes kovin seikkailunhaluinen, vaan pysyn mieluimmin paikallani. Uudesta kyllä aina innostun, kunhan saan itseni liikkeelle.

Taas on lähdettävä. Lähtölaskenta lähenee loppuaan. Uusi tilanne edessä taas kerran. Täällä Blogistaniassa olen alkanut miettiä sitä, kuinka paljon lähtöjeni haikeuteen on vaikuttanut oman suvun historia. Kaiho menneeseen, menetettyyn kauniiseen Karjalaan, säilyi loppuun asti.

Joulukalenterin kahdeksan esine. Aasi valmistautumassa Betlehemin matkalle.

Yleensä lähdimme Thaimaahan kesällä ja palasimme kesällä. Lomamatkatkin yleensä tehtiin kesäaikaan.

Eräänä vuonna lähtö takaisin Thaimaahan tapahtui uudenvuodenaattona. En muista, minkä maan yläpuolella vuosi silloin vaihtui.

Toisena vuonna lähdimme lomalle Suomeen joulupäivän iltana. Tilaa lentokoneessa oli silloin ruhtinaallisesti. Saimme jokainen kolme paikkaa itsellemme. Uni maistui.

Tuo matka oli erityinen ja ainutlaatuinen. Tulimme Esikoisen ja Miniän häihin. Mies sai heidät vihkiä ja hauskalta tuntui, kun tuo vihkipappi lopuksi halasi vihkiparia. Vihkikaava muuttui varsin persoonalliseksi. Rinnan riemua.

Samalla matkalla pääsimme osallistumaan myös toisenlaiseen tapahtumaan. Nuoruusaikani paras ystävä siunattiin silloin haudan lepoon. Toin orkideoita hänen haudalleen. Ainaista ikävää.

Talviaikaan kuuluivat viimeisinä vuosina myös Esikoisen ja Keskimmäisen vierailut joulun tienoissa Thaimaassa. Joskus heillä oli mukana serkku tai poikaystävä ja lopuksi myös Miniä.

Joku joskus kysyi, onko yksinäisen vai perheellisen lähtö helpompaa. Viisas vastasi, että molempi parempi, molempi huonompi. Se mikä toisessa kiristää, toisessa helpottaa. Ja päinvastoin.

Perheen lähtöjen hyvä puoli on se, että joillain muillakin ihmisillä on samat muistot. Ainakin tiedetään, mistä puhutaan. Totuushan on se, että jokainen muistaa asiat omalla tavallaan. Muistojen jakaminen on rikkautta.

Lähtölaskennan aikana nostalgia kukkii. Täällä sitä on saatavana. Kävin juuri kuuntelemassa Rautavaaran laulamana tuon laulun, jossa merimieskin aina tuntee ikävää. Harvat äRRät vetävät vertoja Rautavaaran äRRille. Rinnan Riemussa.

Olisipa tämä palvelu ollut saatavilla suurimman koti-ikävän aikana. Menneisyyteen kurkistaminen puolustusmekanismina ei olisi ollut hassumpaa.

Lähtöjen haikeuteen auttoi välillä Thaimaassa odottava kaveripiiri:

24%20L%C3%A4hettilapset%2090%20vaihteess