Nettiosaamisen, luovuuden ja seikkailuhalun liitto kesämökin rannasta löydettyjen järvisimpukoiden, maustekaapin aarteiden ja pakastekaapin löytöjen kanssa tuotti taas kerran tulosta. Meillä syötiin suomalaista järvisimpukkaa thaimaalaiseen tapaan.
Joku oli tehnyt sitä jo ennenkin Suomessa. Kyllä siis sitten meilläkin. Periaatteessa ohjeemme (vanhasta lähteestämme) oli miltei samanlainen kuin netistä löytynyt versio Hoi Malaeng Phu Op Mo Din. Kuopuksen versio:
15 liotettua järvisimpukkaa , muutama siivu tuoretta ja vähän kaapista löytynyttä hienonnettua galangal-juurta, pari vartta sitruunaruohoa murskattuna, muutama kaffir limen lehti, nippu thai basilikan lehtiä, pari punaista chiliä (meillä kolmosen vluokkaa), pari ruokalusikallista pilkottua isosipulia (tai salottisipulia), 1 rkl thaimaalaista kalakastiketta ja muutama desi kanalientä . Puhdistetut simpukat lisättiin kiehuvaan maustettuun liemeen ja niitä keitettiin 10 minuuttia, jolloin simpukat olivat avautuneet. (Kiinni jääneet simpukat on muistettava poistaa ennen syömistä)
Kastike, jota voi käyttää muussakin thairuuassa: Muutama kuivattu tai tuore punainen chili, muutama iso valkosipulinkynsi, 2 rkl limettimehua (meillä nyt yhden limetin menu), 3 rkl kalakastiketta ja puoli rkl sokeria (meillä nyt palmusokeria) murskataan morttelissa. Sillä siisti.
Nälkä ei kyllä näillä simpukoilla lähtenyt… Ohessa syötiin riisiä ja grillattu kanaa – samalla maustekastikkeella. Loput thai basilikat laitettiin seuraavana päivänä katiskasta löytyneen lahnan vatsaan, ennen sen uuniin panoa…
Katalyytti yhdeksänkymmentäneljä. Insinöörin keittokirja Kuopus löysi tämän hauskuuden. Siellä neuvotaan mm simpukoiden esikäsittelyä. Sen mukaan meilläkin toimittiin.
”Simpukoiden syöminen vaatii etukäteisvalmisteluja, jotta ne puhdistuvat. Simpukat pannaan ämpäriin puhtaaseen veteen pariksi vuorokaudeksi, jotta niiden suolisto on tyhjenee. Ämpärin vesi on vaihdettava kahdesti päivässä, jotta mudan maku saadaan simpukoista pois, eikä vesi pääse liian lämpimäksi. Liian lämpimässä vedessä happi käy vähiin, ja simpukat voivat tukehtua. Poista kaikki simpukat, jotka rupeavat kellumaan, sillä ne ovat pilaantuneet.”
2000. Turku. Jossain perheessä thairuokaa pidettiin niin arvokkaana, että sitä tarjottiin karonkassakin…
Kommentit