Tänään aurinko on karkottanut pilvet tiehensä. Oiva Paloheimon runo ei ole pitänyt paikkaansa: ”Päivä on pilvinen, sillä pitkänäperjantaina päivä on pilvinen.” Tänään on surun ja kuoleman, mutta kuitenkin myös rakkauden päivä.
Tänään on mahdollista muistaa maailman todellisuutta. Pekka Simojoki sanoo sen näin:
”Lasittunein silmin äiti etsii lapsiaan.
Häneltä on sota kaiken vienyt mukanaan
ja miehensä hän kaatuneen kuuli.
Kädet, joiden Luoja kerran käski rakastaa
levittävät vihaa, aiheuttavat kuolemaa
ja raunioissa vaikeroi tuuli.”
Katalyytti viisikymmentäyhdeksän. Pekka Simojoki. Tuttu yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Näinä vuosina rippikoulun käyneistä nuorista suurin osa on laulanut hänen laulujaan. Pekasta kirjoitin blogissani jo yli kolme vuotta sitten:
”Pekka oli fuksipoika, ensimmäisen vuoden teologian opiskelija, kun olimme lähetyskurssilla. Asuimme samassa asuntolassa Tähtitorninkadulla. Olen joskus sanonut, että Pekka silloin harjoitteli ovemme takana niitä sointuja, jotka hän nyt jo osaa.”
Toinenkin blogikirjoitus kertoi hänestä, +249 Särkyneiden majatalo.
Thaimaalaisen taiteilijan Flanellojeesus
Kommentit