Se joulukirje ei tule
Tänä vuonna

 

Palasimme juuri Suomen Lähetysseuran entisen lähetysjohtajan, Henrik Smedjebackan hautajaisista. Hän on ollut meille ja monille muillekin merkittävä hahmo. Hautajaisissa näimme muutkin Thaimaan aikamme lähetysjohtajat, Alpo Hukan, Sakari Pinolan ja Seikku Paunosen. Meillä oli koko ajan vain hyviä johtajia. Heihin saattoi luottaa. Monet kiperät asiat kohdattiin yhdessä. Yhdessä myös iloittiin. On kiitollinen mieli.

”Lähetyksen Herra toimii koko ajan, Hän ei nukahda eikä ole puolustuskannalla. Pikemminkin Hän näyttää toimivan yhä aktiivisemmin ja myös tahtovan käyttää meitä työssään. Yksi meistä kylvää, toinen korjaa satoa, mutta Jumala antaa kasvun” Henrik Smedjebacka. Suomen Lähetysseuran vuosikirja 1987
 

Saimme tuntea Henrik ja Bodil Smedjebackan vuosikymmeniä. Kuvat Bangkokista vuonna 1981 (Anneli Könni) ja Turusta joulukuussa 2000: