Sataa, mutta ei ropise
Lentää, mutta ei saastuta
En tiedä, onko tässä puistossa koskaan ollut näin kaunista. Onko Suomessakaan koskaan ollut näin kaunista? Ei ainakaan usein eikä ainakaan täällä rannikolla. Kamerat ovat rapsahdelleet. ( Niin, tuota, rapsahtelevatko digikamerat?) Bittejä on säilötty ja umpioitu. Aah ja Oih ovat tulleet taas aktiivisanastoon. Vahinko, että tropiikin vuodet ovat opettaneet arastelemaan kylmyyttä. Rohkeus taistella sitä vastaan on karissut. Mitä menetänkään!
On mukavaa, että lumi on päättänyt rakentaa talvimökkinsä tänne Poriinkin.
Olen saanut taas tarkastaa opinnäytetöitä. Niistä kerroin jo aikaisemminkin. Se on aina haastavaa ja innostavaa. Eilen luin Nepalin naisista ja Suomen Lähetysseuran työstä heidän parissaan. Olen pysynyt sen työn seuraajana jo kolmekymmentä vuotta ystäväperheen välityksellä. Juuri sellaisia ihmisiä maailma tarvitsee. Rohkeita, sopeutuvia ja yhteistyökykyisiä. Valmiita oppimaan uutta joka päivä. Tarpeeksi avoimia itkemään itkevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa. Maailma tarvitsee myös ihmisiä, jotka tukevat tuollaisia ihmisiä. Työnjako on sellainen tässä maailmassa.
Annapurna, Nepal, 1980. Skannauksen harjoittelua. Kuva otettu ystäväperheen pihalla Pokharassa. Tuosta vierailusta ja ystäväperheestä kerroin kirjoituksessani Kuva Annapurnasta.)
Kommentit