On mahdollista rakastaa
myös toisen lasta.

Maailmassa ei ole koskaan liikaa rakkautta.

Pojalla oli isä, äiti ja sisko sekä kummi Suomessa.

Äiti oli ompelija, isomman liikkeen alihankkija. Säkillinen tai pari kerrallaan valmiiksi leikattuja vaatekappaleita kotona ommeltavaksi. Urakkatyö. Isä, no, sanotaan, että välillä ahkeroikin. Koti ihan sinänsä hyvä, sikäläisillä mittapuilla mitattuna. Avoin tila ohikulkijoidenkin poiketa juttelemaan.  Oma keittiö, nukkumatilaa, avaruutta. Pihaa. Mitä suomalaisista mittareista, kunhan itse tiesi oman arvonsa ja omat tarpeensa. Välillä oli rahaa, välillä ei. Slummitaloksikin asuntoa olisi asiantuntematon voinut kutsua, mutta sitä se ei ollut. Tontti oli saatu omaksi, asuttavaksi, elettäväksi. Talolla ja talolla oli sentään eroa. Jos ei sitä huomaa, on väärät mittarit. Ihminen tarvitsee loppujen lopuksi aika vähän, tai ainakin eri asioita kuin me suomalaiset luulemme.

Kristitty luterilainen perhe, seurakunnan jäseniä. Äiti seurakuntaneuvoston jäsen, välillä uuden kirkon kirkolliskokouksenkin jäsen. Lukutaitoinen, älykäs kauppiasnainen. Jokainen tietää, että kaikki kaupat eivät voi onnistua. Mikä tulee, voi mennäkin. Ja usein menee. Tuleehan se taas joskus, toivottavasti.

Pojalla oli siis kummi Suomessa, mahdollisuus käydä koulua. Siskollakin oli. Sisko oli ahkera. Ei kai samasta perheestä tarvitse kahden olla ahkera, eihän? Ei ainakaan tässä tapauksessa. Mukava poika, paljon kavereita, paljon mukavaa tekemistä.

Poika lähti tuttujen kanssa kesälomalla koilliseen. Pikkuisen avopakettiauton lavalla rytkyteltiin satoja kilometrejä. Oi sitä vapautta.

Kunnes tuli onnettomuus. Surullinen tapaus. Poika ei selvinnyt hengissä.

Lähetyksen LITEACEsta riisuttiin penkit pois ja pojan arkku haettiin autolla kaukaa koillisesta kirkolle hautajaisten viettoon. Kuollutta yleensä pelättiin. Ties mitä pahojen henkien taistelua oli odotettavissa. Nyt kuitenkin seurakuntalaiset uskalsivat lähteä arkkua hakemaan, uskalsivat valvoa arkun äärellä, uskalsivat, koska sanoivat, että Jeesus oli voimakkaampi kuin pahimmatkin henget.

Hautajaisten jälkeen äiti ihmetteli, ettei poika ollut tullut unessa vierailemaan, hyvästejä jättämään, kertomaan, millaista nyt oli, niin kuin oli tapana. Ystävä sanoi hänelle: Etkö sinä ymmärrä?. Ei pojan tarvitse tulla. Pojalla on ihan hyvä olla Jeesuksen luona.

Kummilapsi Jeesuksen luona.

Olin eilen hautajaisissa. Kauniit hautajaiset. Hyvä ihminen. Kummilapsi hänelläkin oli ollut, eri maasta kuitenkin. Ystävilleen hän oli näyttänyt kummilapsen kuvaa ja lukenut kummilapsen kirjeitä. Joulupaketteihin oli etsitty mukavia tavaroita kummilapselle. Sain viedä arkulle kukkatervehdyksen, osaksi myös viimeisenä tervehdyksenä kummilapselta. Rakkautta yli rajojen. Rajatonta rakkautta, joka oli opittu rajattoman rakkauden antajalta.

Kummi Jeesuksen luona.

Pia Perkiö: Rakkaudella, kummisi, Kirjapaja, 2007

Keskimmäinen sai kummiltaan kesällä lahjaksi kummikirjan. Sen sanoma on aina yhtä tärkeä kummilapsen iästä riippumatta. "Rakkaudella, kummisi sanoittaa kummin rukouksia kummilapsensa puolesta. Se on sekä aarre rukoilevalle kummille että muistutus kummilapselle esirukouksista, joiden varassa voi elää."

1970 Jyväskylä. Ensimmäinen kummilapsemme Tero.

66%201970%20Teron%20kaste%20pieni-normal