Hännättömälläkin

Usein

Tuli hännän alla

Luin aamulla Enni Mustosta. Kirjassa puhuttiin junamatkasta Vaasasta Helsinkiin vuonna 1905. Korostetusti (ja realistisesti) kerrottiin matkan hitaudesta. Kiireestä ei puhuttu mitään.

Junamatka Porista Lahteen kesti lapsuudessa kauan. Eväät syötiin tuttuun tapaan jo seuraavan aseman jälkeen. Juna kolkutteli rauhassa eteenpäin. Se pysähtyi lukemattomilla asemilla ja seisakkeilla. Lapsi kuuli, miten juna sanoi Matkantekkoo Matkantekkoo tai miten Höllän Heikin Housut Puttoo Höllän Heikin Housut Puttoo. Tampereella oli aikaa käydä kahvilla. Riihimäen asemaravintolassa syötiin. Ei juna jättänyt. Matka jatkui rauhassa mummolaan.

Lentomatka Bangkokista Moskovan kautta Helsinkiin kesti kauan. Pysähdyspaikaksi oli merkitty Delhi Intiassa. Matka oli kuoppainen. Ruokana oli kumikanaa. Niin sitä kutsui veljenvaimoni, kyseisellä yhtiöllä usein matkustanut. Kun kone laskeutui, lentokentän seinässä lukikin Calcutta. Kalkutan lentoasemalla viihdyimme yli kolme tuntia. Yöllä ravintolat olivat kiinni eikä ruokaa ollut saatavilla. Yhden juomapullon lentoyhtiö kullekin tarjosi. Tuolit eivät riittäneet kaikille. Vessat olivat ylikuormitettuja. Torakat juoksivat ihmeissään(?) ympäriinsä. Ei lentokone jättänyt. Matka jatkui rauhassa uuden kumikanan seurassa.

Bussimatka Muubaan Sethakitista Bangkokin keskustaan kesti kauan. Puolen kilometrin kävelyn jälkeen Rootbeer- pullo Seven Elevenin kaupasta. Bussin odotus. Ensimmäinen bussi. Istumapaikka. Bussin vaihto. Odotus. Toinen bussi. Seisomapaikka. Bussin vaihto. Odotus. Vuorossa Coca-Cola. Kolmas bussi. Ilmastoitu ja istumapaikka. Bussin vaihto. Odotus. Vuorossa pussi hedelmäpaloja. Torimyyjiltä jotain muutakin pientä kivaa.  Neljäs bussi… Eivät bussit jättäneet. Antoivat vain odottaa itseään.

Mietin näin joulun alla, että mihin meillä oikein on nyt kiire.

Turku. Hännällinen voi joskus hävittää hännättömän kiireen.

20131203_202038.jpg