Silmät sopeutuvat
Sopeutuuko sydän?

On vaikeaa muistaa, millaista oli Suomen kevät ennen Thaimaahan lähtöämme. Koti keskellä kirkonkylää, sireeniaidat, ruusupensaat, omenapuut, yrttipuutarha, perunapelto, marjapensaat… Retket lasten ja ystävien kanssa olohuoneen terassille ja pihanurmikolle… Aurinko paistoi...

”1980. Bangkok orkideoiden aikaan. Joskus täällä ajattelee Suomen kevättä kaihoisasti, sellaista kevättä, jota voi kokea vain maalla, kun seuraa erilaisten kukkasten nousua mullasta ja seuraa, mikä kukka mitenkin on talven kolhut kärsinyt vai onko kärsinyt ja kestänyt ollenkaan.

Ja kuitenkin täältä katsoen puuttuu kokonaan kura ja sohjo ja tuulinen rankkasade ja pilvet ja auringottomuus ja kevätväsymys. Kaukaa katsoen kuhmut silottuvat ja on valmis tunteikkuuden varjolla sivuuttamaan tusinoittain tosiasioita.

Jotenkin kuitenkin täällä myös elämä vapautuu turhasta hössötyksestä ja jäljelle jää paljon suurempi avoimuus ja haavoittumaan valmis avuttomampi ihminen kuin normaalirutiineissa.”

Alkuvaiheessa, ainakin vielä tuona ensimmäisenä Thaimaan keväänä, suomalaista kevättä mietti ja muisteli. Pian se unohtui. Välivuosien keväät Suomessa pystyivät siis aina yllättämään. Nämä valoisat kevätillat. Niistä ei tunne saavansa tarpeeksi koskaan. Nytkään.

”Elän täällä ehkä mielenkiintoisinta aikaa elämässäni, toisaalta kyllä koettelevinta. Kaikenlaisen pinnan kestävyys joutuu koetteille. Omat puutteensa ja kykyjensä rajat erottuvat yhä selvemmin.  Suuri rooli kaikkikestävästä kaikkeentyytyvästä kaikkiymmärtävästä kaikkienkanssatoimeentulevasta äitimyytistä karisee viimeistään täällä.”

Ei näköjään kirjettä ilman tällaista pähkäilyä. Silloinkaan.

Bangkokin orkideoita.

Plus%20410%20orkideoita.jpg