Kun itse tiedät,
kenen joukoissa seisot
ja kenen lippua kannat,

voit antaa toisenkin rauhassa
seisoa  omissa joukoissaan,
omien lippujensa alla.

Onko oikeutta ilman taistelua?
Taistelua ainakin on ilman oikeutta.

Eilen saarnassa pappi kertoi hakeneensa poikansa lauantai-iltana jääkiekko-ottelusta. Odotellessaan autossa hänen oli mahdollista seurata ottelusta saapuvaa porukkaa. Jako kahteen joukkoon oli selvä. Toisella joukolla liehui lippuja ja huiveja. Tunnelma oli korkealla, päät olivat pystyssä ja meteli mahtava. Toinen joukko oli käärinyt viirinsä, piilottanut huivinsa kauluksen alle ja kulki hiljaisena päät alaspäin painettuna. Oli helppo nähdä, kumpi oli voittajan joukkoa. (Papin saarna oli muutenkin todella hyvä. Itse jäin miettimään blogistanian asioita.)

Maailman urheilustadioneilla eri joukkueiden kannattajat yritetään pitää erillään, eri katsomoissa, jotta rauha säilyisi. Pienikin provosointi tiukassa paikassa saattaa räjäyttää tilanteen. Taistelua yritetään estää välttämällä kohtaamista.

Mietin joitain keskusteluja. On hyvä ja oikein hakea ymmärrystä samanmielisiltä, samoja ongelmia kokeneilta. Itse olen tuollaista apua joutunut tiukoissa paikoissa etsimään. Joskus on riittänyt sekin löytö, että joku toinen on jotain vastaavaa jossain kokenut. Vain merimies voi tietää… (Kävin tässä välissä kuuntelemassa Ylen Arkistosta tämän Rautavaaran laulun) Silti toivon, että tässä tosimaailmassa pystyttäisiin edes välillä kohtaamaan erilaisuutta ja erimielisyyttä aidosti, samalta viivalta.

Istumme pihaterassilla illan viiletessä. Naapuritalon henkientalon edessä olevien suitsukkeiden haju leviää. Naapurit ovat tulleet kotiin pitkän työpäivänsä jälkeen. Yhtäkkiä talojemme välisen aidan päältä näkyy naapurin rouvan hymyilevät kasvot. Hän on kiivennyt puutarhatuolille nähdäkseen meidät. Päivää. Teimme tällaista perinneruokaa. Haluatteko maistaa?

Kiipeämme omalle puolelle aitaa myös tuolille hakemaan lautasellisen tuota erikoisuutta. Hymyilemme toinen toisellemme ja kiipeämme alas. Ruoka on erikoista, mutta hyvää. Lautasen palautan portin kautta. Laitan mukaan kirkkomme kalenterin kiitokseksi. Kalenterissa on Thaimaan kuninkaan kuva.

Erilaisuus ärsyttää välillä suuresti. Mieluummin pistäisi päänsä pensaaseen eikä katsoisi, haistaisi, maistaisi, kuulisi tai tuntisi mitään muuta kuin tuttua ja turvallista. Vain omissa joukoissa pysyminen kuitenkin vääristää maailmaankuvaa. Sisäänlämpiävässä huoneessa tukehtuu ilman tuuletusta.

Niinkus tiedät, Raavaan miehen rukouskirja, toim Lari Junkkari, Lasten Keskus, 1994

Lari Junkkari,  nuoruuteni ystävä, saman talon asukas, monen kirjan kirjoittaja, toimitti myös tämän kirjan. Kirjassa on pieni tarina, joka selittää kirjan nimeä:

"Isien ja poikien tunturivaellus oli ehtinyt jo neljänteen iltaan. Väsyneet vaeltajat etsivät untaan autiomajan laverilta vieri vieressä. Keskellä yötä tupaan änkeytyi kaksi retkeilijää, ulkomaalaisia. Hekin paneutuivat pusseihinsa samalle laverille. Toinen miehistä risti kätensä makuupussin päälle ja sanoi: "As you know".

Se taisi olla maailman lyhin rukous, me luulimme, kunnes joku isistä sanoi pohjalaisen rukouksen: "Niinkus tiärät".

Oli hetken hiljaisuus. Joku pojista keksi, että vielä lyhyempi rukous on "Kiitos" tai "Aamen". Kyllä "Isä" on vielä lyhyempi, sanoi joku.

Porukan pienin jo nukkui ja huokaili pussissaan. Siihen joku isistä: "Siinä se taisi olla se maailman lyhin rukous – huokaus". Ja niin mekin huokasimme ja nukuimme aamuun asti."

Bangkok. International School of Bangkok. International Day.

99%20ISB%20International%20Day%20MArra-n