Naantalin
Pappilan
Apupapin
Papupata
Kiehui ja kuohui
Aikoinaan


Kävimme eilen illalla syömässä Naantalissa. Naantalin venesatamasta tuli mieleen monia muistoja. Muistelimme myös muita maailman satamakaupunkeja elämämme varrelta. Kyrenia Kyproksella. Hua Hin Thaimaassa. Sama pysähtynyt aika. Laiskasti vaeltelevat ihmiset. Lukuisat ravintolat. Hymyilevä aurinko. Auringossa kiiltelevä meri.

Ensimmäinen kuvani Naantalista syntyi isonveljen seikkailukirjasta Naantalin luostarin aarre vuodelta 1947. Tuon kirjan kirjoittaja Harald Hariola oli kuulemma toiminut Naantalin yhteiskoulun rehtorina. Kirjassa muistaakseni aarretta etsittiin Naantalin luostarikirkon kellareista. En kirjaa lukiessani tiennyt, kuinka tutuksi tuo kirkko vielä joskus tulisi. Siitä tuli nimittäin muutamaksi vuodeksi Miehen "Duuni". Sitä nimeä kirkosta käyttivät Naantalin nuoret nuorisopapilleen tekemässään kuvakirjassa. Ison pappilan  piharakennus, Pikkupappila, oli vastaavasti nuorten mielestä Miehen "Hima". Niin kuin tietysti olikin. Oi niitä aikoja.

Olimme päätyneet siihen, että halusimme kysellä, kelpaisimmeko lähetystyöhön. Otimme yhteyttä Suomen Lähetysseuraan. Keskustelujen jälkeen saimme hakupaperit. Tarvitsimme myös pari suosittelijaa. Emme enää silloin asuneet Naantalissa, mutta  Naantalissa syntyneet ystävyydet olivat edelleen tärkeitä. Naantalin nimikkolähetti Kaisa Lahtonen, pitkän elämäntyön Namibiassa/Ambomaalla tehnyt, pyydettiin toiseksi suosittelijaksi. Toinen naantalilainen ystävä, lähetyslääkärinä silloin Etiopiassa kansainvälistä uraansa aloittanut Pirkko Heinonen, sai pyynnön toimia toisena kontaktihenkilönä.


Olemme onnistuneet pitämään yhteyttä näihin silloisiin suosittelijoihimme kaikki nämä vuodet. Noita aikoja muistelimme eilenkin kulkiessamme pitkin Naantalin kujia. Oi niitä aikoja.

Plus%20145%20Nanntalin%20kirkko%20Duun%2