Olen yksinäinen susi
Ulvon mutta en pure
En ainakaan kovaa
Mitä hyötyä on tiedosta, jos kukaan ei ota opikseen?
Olen alkanut epäillä, että tieto ei länsimaissa olekaan enää valtaa. Tieto sirpaloituu täällä muruiksi, jotka kulkeutuvat milloin millekin lintulaudalle nokittavaksi. On mistä valita. Erillisistä muruista leivotut kakut ovat kaikki erilaisia. Jokainen tuunaa oman kakkunsa ja sanoo, että hänen kakkunsa on maailman paras. Toisaalta, ihmiskunta on saanut maistaa tarpeeksi myös kloonattuja tiedon kakkuja. Joku ulkopuolinen on määrännyt ohjeen, eikä siitä ole saanut poiketa. Kaikesta samaa mieltä oleva yhteiskunta on kammottava.
Nettiyhteisöissäkin keskustellaan nyt siitä, pitääkö nuorten aikuisten enää tietääkään Suomen itsenäistymisestä tai talvisodasta. Tyhmäily TosiTV:ssä ei ole enää hävettävää. Onko siis tyhmyys siirtynyt vallan kahvaan tiedon sijasta?
Saarnaajan mukaan tiedon lisääminen lisää myös tuskaa. Tuska on harvoin muodissa.
Olen seuraillut Thaimaan mielenosoituksia. Taas kerran siellä kahinoitiin pääministerin ollessa poissa maasta. Mietin, tiivistyikö siellä ihmisjoukossa viisaus vai tyhmyys. Ulkopuolisen on sitä vaikea tietää.
Vanha vallattiin neljäkymmentä vuotta sitten. Mikä siinä nuorten aikuisten joukossa silloin tiivistyi?
2007. Suomen Lähetysseuran Turku-Tampere tiimin kouluttajaporukka,
Kommentit