Sinä ja minä.
Te ja minä.
Dutzen oder Nichtdutzen?
Sietzen oder Dutzen?

 

Kesä Saksassa aikanaan avasi silmät sinuttelun ja teitittelyn maailmaanSiihen aikaan Suomessa vanhoja ja arvokkaita teititeltiin ja nuoria sinuteltiin. Ihan helppo juttu.  Ei siinä ollut mitään mietittävää. Teitittelystä ei ainakaan loukkaannuttu. Se ei tullut kenellekään mieleen.

Saksassa tuntui uskomattomalta alkaa teititellä samanikäisiä nuoria. Oli vaivaantunut olo koko ajan.

Thaimaassa tajusin, kuinka helpolla olimme näissä kysymyksissä aikaisemmin päässeet. Thaikielessä puhuttelunimiä oli lukemattomia. Hyvään käytökseen kuului ehdottomasti oikean puhuttelusanan käyttö. Kielikokeessa meidän tehtäväksemme oli annettu kirjeen kirjoittaminen opetushallitukseen. Tein virheen ja käytin tavallista kunnioittavaa termiä "Khun" kun minun olisi pitänyt käyttää vielä kunnioittavampaa termiä "Than". Juuri sellaista kirjettä ei ollut harjoiteltu koulussa, vaikka kymmeniä muita mahdollisuuksia harjoiteltiinkin.

Kerran eräässä suomalaisessa alakoulussa minulta kysyttiin, miten Thaimaassa sanottaisiin tuttu "Minä rakastan sinua". Kysymys häkellytti minua. Aloin heti miettiä sitä, kuka sanoi ja kenelle. Vanhemmat lapselleen vai lapsi vanhemmilleen?  Rakastunut koulutettu nuori toiselle nuorelle?  Aikuinen toiselle aikuiselle? Mies naiselle vai nainen miehelle? En muista, mitä vastasin.

Sana rakastaa on kuitenkin helppo suomalaisen muistaa. Se on thaiksi "rak".

"Uutena blogistina olen tätä nimettömyyttä aina välillä mietiskellyt. Vuosia sitten ulkomailla asuessani irkkasin muutaman kuukauden. Siinä nimettömyys oli nautintoa. Sai myös olla halutessaan ilkeä. Oppi sanomaan nasevasti kriittisiä asioita. Miten pikkupiruilu voikin olla niin nautittavaa…

Kun keväällä löysin tämän blogimaailman, jonka olemassaolosta en oikeastaan ollut tiennyt, vaikka olin paljon surffaillut ihmisten kotisivuilla (sinunkin, niin kuin tiedät), ja joissain blogeissakin, en suinkaan aikonut itse siihen liittyä. Kommentoin ihmisiä sähköpostin kautta ja omalla nimelläni, tarkoituksella. Halusin heti rajata itseltäni ilkeilymahdollisuuden pois. Aluksi tuntui vaikealta kirjoittaa nimimerkille. Sitten sen hyväksyin. Hyväksynhän sielunhoidonkin nimettömänä ja jäljettömänä silloinkin, kun nimenkin tiedän ja ihmisen tunnen. Monet nimettömät on helppo myös pienellä googlaamisella tunnistaa, jos sitä haluaa.

Päädyin ratkaisuun, joka nyt on tuntunut parhaimmalta. Nimettömänä saan rajatuksi sen, että työnantaja ei ole mitenkään vastuussa sivuistani. Minut on kuitenkin mahdollista löytää hakukoneen avulla. Monet tuttuni olen sivuilleni viitannut, jos he sitä haluavat. Jos joku kysyy, olen nimeni kertonut. Jos olen jostain ihmisestä kirjoittanut, pyrin sen hänelle kertomaan, omalla nimelläni.

Spammiä pelkään, siksi en anna osoitettani. Tässä elämätilanteessa ei ole mahdollista vastaanottaa asiatonta sähköpostia. Ei kerta kaikkiaan ole aikaa sellaiseen selvittelyyn. Sähköpostin tämänhetkinenkin tilanne pyrkii hajoamaan käsiin.

Ehkä parhaan syyn antoi Eero Holmila. Nimellä kirjoittaessani en halua, että "- henkilö ja tausta ylipainottuvat, sisältö ei ratkaise".

Että tällaista pohdintaa tänään. Luulen kyllä tehneeni blogistaniassa sinunkauppoja myös nimettömien kanssa. Niin läheistä keskustelu on joskus ollut."

Tällaisen kommentin kirjoitin kerran Puujalan blogissa virtuaalisista sinunkaupoista. Puujalka on niitä pappeja, jotka suostuvat asumaan myös blogimaailmassa. Heitä saisi olla paljon enemmän. Hyvä Tuomo!

Lähtölaskennan loputtua lisäsin blogiini sähköpostiosoitteen. Että edes jotain.

Entisen työnantajan kautta annettu linkki varmaan pian poistuu, joten sitä kautta yhteysmahdollisuus katkeaa. Se vapaus, se vapaus. Ja tietysti vähän myös haikeus.

1967 Saksa. Bad Pyrmont. Kävelyllä Rita ja Horst Weberin kanssa. Sinutellen.

Plus%207%201967%20Bad%20Pyrmont%20Horst%