Liput liehuvat Minnalle ja tasa-arvolle. Minna Canth on ainoa nainen, joka kunniaksi virallisesti liputetaan Suomessa.
Säätykierto on tuntuvinaan hyvin vanhanaikaiselta asialta. Kaikilla on nyt mahdollisuus kaikkeen. Onkohan? Lukutaidon lisäksi tarvitaan nyt myös medialukutaito. Kirjoitustaitokaan ei enää riitä sellaisenaan. Nyt tarvitaan oikeaa foorumia ja oikeita sanontoja oikeassa järjestyksessä. Maakuntalehden vastaava päätoimittaja sanoi tällä viikolla seminaarissa lehden tasa-arvon toteutuvan tekstiviesteissä. Foorumi on annettu. Eläköön tasa-arvo. Vai?
Meidän keskellämme on niitä, joiden jatkokoulutus on ollut heidän kansakoulunopettajiensa ansiota. Opettaja saattoi käydä kotona vanhemmille selittämässä, kuinka tärkeää koulunkäynti on. Kuka selittää sen tarpeen ymmärrettävästi nykynuorille?
Säätykiertoa olen miettinyt kulkiessani eri puolilla blogipolkuja. Aivan erilaisista lähtökohdista tulleet ihmiset pyrkivät nykyään edes jotenkin säädyllisesti keskustelemaan toistensa kanssa tai ainakin kurkistamaan toistensa ajatusmaailmaan.
Kari Rydmanin postaus Säädylliset tavat – vaiko säädynmukaiset tavat? antoi minulle pohdittavaa pitkäksi aikaa. Kirjoituksessa asioita katsottiin helsinkiläisen kulttuuriperheen näkökulmasta. Kommentoin siihen seuraavasti:
”En malta olla vahvistamatta ajatusta noista "alempien luokkien ihmisten" omaksumista käytöstavoista.
Mummoni oli 1800-luvun lopulla sisäkkönä Viipurin Lydeckeneillä ja meni sieltä naimisiin (tuon perheen järjestämissä kunnon häissä) muurarimäkitupalaisisoisäni kanssa. Vieläkin tiedostan, että osa nykyperheeni (ja luultavasti lastenlastenikin) tavoista on peräisin Lydeckeneiltä. Mummoni piti huolta ison lapsikatraansa hyvistä käytöstavoista, monipuolinen ruoka katettiin pöytään kauniisti, tyynyliinojen nauhat taiteltiin oikein ja muurari-isoisäni herrasteli sunnuntaisin kovat kaulukset kaulassa jne. Omanarvontunto oli korkealla köyhyydestä huolimatta.”
Koulutusta ja kannustusta tarvitaan edelleen tasa-arvon saavuttamiseksi. Kaikki ihmiset maailmassa eivät vieläkään pääse kouluun. Tasausta tarvitaan.
Thaimaa. Koululapset ja ne toiset lapset
Kommentit