En tiedä, pidätkö sinä minusta.
En tiedä, pidänkö minä sinusta.
Mutta sen tiedän,
että me tarvitsemme toisiamme

Muistelen nuoruusvuosieni parasta ystävää tänään hänen syntymäpäivänään. Tuollaisen aforismin kirjoitin ystävyydestämme niinä vuosina. Tämän ystävän kanssa pidettiin pystyssä monen talon seinää, kun iltakaudet milloin missäkin yhdessä mietittiin elämää ja tulevaisuutta.

Ystävän äiti täytti kesällä 90 vuotta. Oli upeat juhlat ja hieno päivänsankari. Oli kiitollisuutta elämälle ja Jumalalle, jonka haltuun oli voitu jättää kaikki vaikeat elämän kohtalot. Elämää oli eletty päivän matka kerrallaan ja saatu jokaiselle päivälle voima elää. Esimerkillinen vanhuus.

Lapsenlapset esittivät juhlissa ohjelmaa. Isoäitiä ei vain kukitettu, vaan hänestä tehtiin tähti. Hänet kruunattiin rakkaudella isoäitien parhaaksi asiaankuuluvin menoin ja lahjoin, otsalle tiara, kaulaan välkkyvä puuhka ja käteen valtikka. Niin sitä pitää, puolin ja toisin. Ystäväni olisi ollut ylpeä äidistään ja tyttäristään tuossa tilanteessa.

Suei, sanuk, sabai, saduak, neljä thainkielistä ässää. Jo alussa meille kerrottiin, että näillä sanoilla Thaimaan ihmiset on helppo määritellä:

Suei. Jos joku thaimaalainen halusi opetella suomen kieltä, hän lähes aina ensimmäiseksi kysyi, miten suomeksi sanottiin suei, kaunis. Kaikki ulkonainen oli tärkeää, kauniit vaatteet, kauniit meikit, kaunis iloinen ilme, kaunis käytös ja kauniit tavat. Ei ihme, että nelivuotias tyttäremme jo muutaman viikon kuluttua Thaimaahan muutostaan sanoi: Mennään taas bussilla, niin kaikki ihmiset voivat sanoa, että mistäs noin kaunis tyttö on tullut Thaimaahan. Oppi oli siis mennyt perille ja kielitaito karttunut, paljon ennen meitä. Kohteliaasti saatettiin sitten suomalaiselle joskus sanoa, että TÄNÄÄN sinulla on kauniit vaatteet ylläsi. Silloin oli paras miettiä, mitä ihmettä edellisenä päivänä oli oikein päälleen pukenut.

Sanuk, hauskaa, huvittavaa. Kaikkialla oli oltava hauskaa. Ihmisen piti olla hauska, ei saanut olla liian "sieriö", serious, vakava. Retkillä oli hauskaa, shoppailu oli hauskaa, kaverien kanssa oli hauskaa ja kirkollakin piti sunnuntaisin olla hauskaa. Suomalaiset olivat usein vähän liian sieriö, liian tylsiä ja suunnitelmallisia.

Sabai, hyvä, helppo. Elämän piti olla helppoa, ei liian rasittavaa. Rahaa piti tulla sopivasti sopivalla määrällä työtä. Terveys tarkoitti sitä, että oltiin sabai. Kun suomalainen oli välillä EK-ohjelmassa, (niin kuin Ellun Kanat), hänenkin olonsa oli sabai, sabai.

Saduak, sopiva, mukava, tarkoituksenmukainen. Oli hyvä löytää sopiva ajankohta, asua sopivan lähellä ja kulkea sopivalla kulkutavalla. Jos suomalainen halusi kieltäytyä jostakin, riitti sanoa, että se jokin ei juuri silloin ollut saduak.
 

Hymyn maassa tarvitaan kaunista, hauskaa, helppoa ja tarkoituksenmukaista. Ihan aina kaikki ei ollut juuri sellaista.

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu (erikielisiä painoksia vuodesta 1945 alkaen)
 

Halusin etsiä tähän jonkin hauskan kirjan. Se olikin oletettua vaikeampaa. Jos kirja on oikein hauska, luen sen niin nopeasti, etten enää kohta muista tekijää, kirjan nimeä enkä sen juonta. Dekkareitakaan ei välttämättä halua lukea hauskojen kirjojen joukkoon, vaikka ne rentouttavatkin. Sitten keksin: Peppihän se hauska on, kaikkien reippaitten tyttöjen ja naisten esikuva, vahva, reilu ja anarkistinen. Kun Elämäni Sankari (:-D) täytti 60 vuotta samana vuonna kuin Peppi, sain hänet mukaani Tukholmaan Djurgårdenin saarelle Junibackeniin syömään synttärikakuksi Pepin lettuja, Pippis pannkakor. Osataan sitä meilläkin.

1964 Vivamo. Hiihtoleiri. Kanssani Pirkko Viimaranta (Mäenpää)

118%201964%20Vivamo%20hiihtoleiri%20Popi