Päivitettyä ystävyyttä

Hyvinvoinnin kokemusta

Kukoistamista

Joidenkin heidän kanssaan kokoonnuin aikoinaan laulamaan viikoittain, joskus muulloinkin. Harjoittelimme lauluja ja sosiaalisuutta, toinen toisemme kuuntelemista.

Kuorolaulun hyvistä puolista on alettu puhua yhä enemmän. Kuorolaulu tuottaa kuulemma hyvinvointia. Hyvinvoinnin kokemuksesta taas on käytetty ilmausta kukoistaminen. Viime viikonloppuna kukoistin.

Kansan Raamattuseura täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Vuotuiset Sanan Suvipäivät, tällä kertaa juhlasellaiset, vietetään Vivamossa Lohjalla kesäkuussa, 12.-14.6. Siellä esiintyy myös juhlakuoro, koottu versio erinimisistä  kuoroista ja musiikkiryhmistä, jotka ovat  toimineet Kansan Raamattuseuran yhteyksissä. Ohjelmisto on koottu kuoron eri päivitysversioista. Jotkut stemmat muistan vielä selkäytimestä.

PS. Tarkoituksenani on tässä samalla kertoa, että jos joku muistaa laulaneensa joissain noissa kuoroissa joskus aikoinaan ja haluaa liittyä mukaan juhlakuoroon, se on vielä mahdollista ja toivottavaa.. Nuotit ovat ladattavissa netistä ja viimeiset harjoitukset ennen juhlaa pidetään Helsingissä lauantaina 6.6. Kysyä voi vaikkapa minulta.

1962. Vivamo. Tämä Leirikartanon oven yläpuolella oleva kyltti on edelleen paikoillaan. Lauantaina harjoittelimme siellä, vanhassa tutussa luokkahuoneessa.

Plus%201203%20Vivamo%20kyltti.jpg