Koira koulutetaan
Kissa kouluttaa meidät 

Kerroin Rontista tulosta Keskimmäisen kotiin jo aikaisemmin. Tämän viikonlopun se on palvelijoineen viettänyt täällä. Työjakona näyttää olevan se, että minun perässäni kuljetaan herkkupalojen toivossa, Keskimmäisen sylissä nukutaan aivan rentona kehräten ja Kuopuksen tehtävänä on rapsuttaa mahanahkaa. Hyvin meidät on koulutettu.

Thaimaassa Lupu- koiramme kesti miltei mitä muuta hyvänsä paitsi naapurin kissoja. Joskus aina joku kissoista kulki kiusallaan rauhallisesti aidan päällä katsoen halveksivasti alla räkyttävää koiraa. Rottajahdissa Lupu voitti kyllä kissatkin. Häntä vain näkyi pyörimässä helikopterina kiveyksen reunan alta, kun Lupu kaivoi itsensä pakenevan rotan luo. Kiinni saadut rotat tapettiin moneen kertaan yhä uudelleen ja uudelleen niiden päälle syöksyen.

Rontin touhuja katsoessa tulee mieleeni isoveljeni. Jossain koulun juhlassa hän oli valinnut esitettäväkseen monta mahdollisimman lyhyttä runoa. Yksi niistä oli Lauri Viidan Moraali:

"Siisti täytyy aina olla!"
sanoi kissa hietikolla. -
raapi päälle tarpeenteon
pienen, sievän santakeon.

Että tällaista myrskypäivää tänään täällä.

Pori. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää :) Rontti istuu keittiön pöydän äärellä ja haukottelee...

Plus%20243%20Rontin%20haukotua%20pieni.j