Väärä oikeaksi,
oikea vääräksi.
Historia tuomitsee.
Entä Jumala?

Avuttomia ovat päätöksemme historian tuomion edessä. Entä Jumalan?

Hei ,

Olimme viikon Kyproksella ja huoneessa olevaa televisiota laiskasti tuijotellessamme ja seuratessamme YK:n kokouksen avajaisia huomasimme kesken kaiken tulevat eka lähetykset mahdollisesta vallankaappauksesta. Sen verran epämääräistä oli, että suora lähetys YK:n istuntosalista keskeytettiin noiden epäilyjen takia. Taksin oli juuri kuullut jutusta ja antoi eka haastatteluja, mutta aikoi vielä puhua yleiskokouksessa Thaimaan puolesta. Kertoi erottaneensa sotilasjohtoa jne...

Meistä tämä tuntui ihan tutulta, ollaan oltu muutamassa vallankaappausyrityksessä Thaimaassa ja usein se on alkanut saman kaavan mukaan: Ulkomailta joku soittaa ja kysyy mitä tapahtuu :)

Yhden kerran kuultiin thaimaalaiselta poliisitutulta ekaksi. Hän kertoi, että kaappaus on alkanut, vaikka radiossa ei vielä asiasta kerrottu. Tiedettiin siis silloin juttu jo puolta tuntia ennen kuin tiedotusvälineet :)

Aina se on mennyt niin, että ekaksi kiista on televisio - ja radiokanavista ja aina on kuulunut vallankumouksellisten puolelta marssimusiikkia ensin...

Voimia kuitenkin.

Tällaisen sähköpostin lähetimme työtovereille Thaimaahan syyskuussa 2006. Tämä oli tuon perheen ensimmäinen vallankaappauskokemus Thaimaassa.

Trevor Beeson: Vastarintaa vai mukautumista. Raportti Neuvostoliiton ja muiden Itä-Euroopan maiden uskonnollisesta tilanteesta, Sley-kirjat, 1977

Tätä kirjaa on mielenkiintoista lukea nykypäivinä. Kolmessakymmenessä vuodessa lähes kaikki on muuttunut. Kaikkia kirjassa esiintyviä maitakaan ei ole enää sellaisenaan olemassa. Kirjan ilmestymisen aikaan se kuului mm Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirkkohistorian laudatur – arvosanan tenttikirjoihin eräänä vaihtoehtona. Kirjan kääntäjä on hyvä ystäväni. Miltähän hänestä on tuntunut seurata maailman tapahtumia näinä vuosikymmeninä.

"Hengellisesti katsoen ei Itä-Euroopan kirkkojen tilanne ole mitenkään ainutlaatuinen kristillisen kirkon pitkässä historiassa. Kristuksen seurakunta on taisteleva seurakunta. Se on ollut sitä ennen ja on yhä. Taistelu tapahtuu monilla tasoilla. Sitä käydään idässä ja lännessä, pohjoisessa ja etelässä. Se tulee myös jatkumaan Kristuksen kunniakkaaseen paluuseen asti."

1970 Kypros Nikosia. Asuntomme kyproksenkreikkalainen vuokraisäntä ja -emäntä kotiovellaan. Nyt tämä alue on turkkilaisella puolella ja tämän talon tilalle on rakennettu korkea kerrostalo.

40%201970%20Nikosia%20Is%C3%A4nt%C3%A4pa