” Turhuuksien turhuus,
sanoi Saarnaaja,
turhuuksien turhuus,
kaikki on turhuutta!”

Saattaa olla, että monet thaimaalaiset seuraavat netistä oman maansa tapahtumia samalla tavalla kuin me täällä kaukana. Olen viimeisen puolen tunnin kuluessa päivittänyt Bangkokin mellakoiden viimeiset tapahtumat ja lukenut, mitä kukakin on viimeksi puhunut. Viimeksi luin uutisen Thaimaan pääministerin puoli tuntia sitten annetusta lausunnosta. Nyt tiedän, mitkä usein käyttämistäni tavarataloista on tänään suljettu varmuuden vuoksi. Voin jopa lukea, mitkä usein ohittamistani risteyksistä on suljettu kenenkin toimesta. (The Nation, breaking news)

Olen jo monta kertaa muistellut, miten vallankaappausyrityksissä aikoinaan kilpailtiin radio- ja televisiokanavien hallinnasta. Nyt näyttää sama siirtyneen satelliittikanaviin ja Internet- sivuille. Niitä suljetaan ja avataan. Rahako ratkaisee?

Kymmenen vuotta sitten irkkaillessani Kosovon kriisin aikana luin eri osapuolten lausuntoja samoilla keskustelukanavilla. Oli kieltämättä melkoista katsella kirjoituksia, jotka kanaville tulivat osaksi sen mukaan, missä sähköä oli saatavilla. Siellä muisteltiin myös muutamaa vuotta aikaisemmin tapahtuneita Neuvostoliiton/Venäjän tapahtumia ja silloista tiedonvälitystä juuri keksityn irkkailun avulla.

Mietin aina välillä, mitä tällainen uutisnälkä ihmiskunnasta osoittaa. Monelle ihmiselle uutiset ovat merkityksettömiä, jos ne eivät kosketa lähipiiriä. Toiset taas tarvitsevat päivitystä monta kertaa päivässä. Onko kysymyksessä halu tietää vai tirkistellä, halu kunnioittaa vai halveksia? Täyttävätkö uutiset päivittäisen viihteen tarpeen?  Täyttääkö uutisiin pääseminen myös joitain tarpeita? Henkilökohtaisiako?

Tiedosta puhuu Saarnaajan kirja Raamatussa. Oletko lukenut sen?

 

”Ja minä halusin ottaa selville, mikä on tietoa ja viisautta, mikä taas mielettömyyttä ja typeryyttä. Mutta minä havaitsin, että tuulta vain tavoittelin. Sillä missä on paljon viisautta, siellä on paljon huolta, ja joka tietoa lisää, lisää tuskaa.”

 

Entä jos minulta kiellettäisiin tietäminen?

3.6.2007. Osa kirjeestäni niminerkille Leegio kanavalla Saastainen Huone

Plus%20395%20030607%20Kirjeest%C3%A4%20n

 

: