Kuinkahan paljon elämässä todella toimitaan selkeästi ja päämäärätietoisesti? Entä ajelehtien, epämääräisesti ja vähän sinne päin? Ehkä on vain todettava, että me ihmiset olemme tässäkin asiassa erilaisia. Toisia suunnittelemattomuus ahdistaa, toisia ilahduttaa. Minä olen iloinen päästyäni pois visioiden, suunnitelmien ja tavoitteiden maailmasta. Olla möllötän onnellisena. Heh. Enpä sitten mitään erityistä elämässäni saavuttanutkaan. Ajelehtimallakin etenee.
Thaimaassa en voinut olla ihmettelemättä kerta toisensa jälkeen sitä, kuinka ihmiset, joita pidin yleensä lyhytjännitteisinä, pystyivät mitä monimutkaisimpiin saavutuksiin, kun sitä todella halusivat. Työtapa vain poikkesi usein meidän länsimaisista tavoistamme. Välillä päästettiin rauhassa vapaalle, mutta kun toimeen tartuttiin, myös yleensä onnistuttiin. Elämän rytmitys poikkesi meikäläisestä. Taukoja oli enemmän. Länsimaisella orkestraatiolla ei tulos niillä soittimilla olisi ollut yhtä hyvä.
Vanhapoikakaktus opetti jotain rytmityksen onnistumisesta. Se kasvoi usean vuoden äitini luona, kukkimatta. Meidän hääpäivänämme se kukki. Liekö ollut vihjettä sulhaselle?
Toisen kerran sama kaktus kukki silloin, kun olimme ensimmäistä kertaa pakkaamassa tavaroitamme Thaimaahan. Siitä tuo mustavalkoinen kuva.
Kolmas kukka (värikuva) nousi vuosien jälkeen, meidän ollessamme välillä vuoden Suomessa ja valmistautuessamme taas kerran lähtöön. Kunhan edes joskus.
Kommentit