Kuuma ilma tietää ukkosta.
Tietäisitpä kuinka kuuma
ja minkälaista ukkosta.

Muistelen Suomen lämpimässä kesässä tropiikin kuumuuden synnyttämiä ukkosia, kaatosateita, taivaan täyttäneitä salamoita ja niiden jyrähdyksiä. Paras hetki oli juuri ennen kaiken alkamista. Yhtäkkiä syntyi vilpoinen voimakas tuuli, joka hetkeksi sai kuumuuden tuntumaan inhimilliseltä.  Se oli kuin suuren näytelmän esirippu. Ja sitten esirippu aukesi.

Ukkosenjyrinän kylä sijaitsee Koillis-Thaimaassa. Eräs kylän miehistä oli lähtenyt kauemmas naapurikylään puita kaatamaan. Samana päivänä tuohon naapurikylään oli tullut kaksi nuorta miestä, Thaimaan luterilaisen kirkon uusia jäseniä kumpikin, molemmat innokkaita kertomaan löydöstään, uudesta uskosta. Päivän päätteeksi Ukkosenjyrinän kylän mies pääsi poikien mukana paluumatkalle, koska oltiin samaan suuntaan menossa.

Siinä sitten mennä rytkytettiin täriseviä maaseututeitä, kaikki kolme yhden mopon selässä. Matkalla pojat alkoivat taas kertoa, mitä kristillinen usko heille merkitsi. Sanomaa kerrottiin mopon selässä istuvalle miehelle edestä ja takaa. Sade pysäytti matkan hetkeksi ja istuttiin yhdessä pitämään sadetta. Oli aikaa jutella lisää. Kun Ukkosenjyrinän kylän mies saapui kotiin, hän kertoi vaimolleen, että hänestä taisikin olla tulossa kristitty mies. Ja niin siinä sitten kävikin, ennen pitkää.

Kävimme tuossa kylässä jonkin ajan kuluttua. Siellä oli syntynyt seurakunta. Aluksi se kokoontui tuon puunkaatajan kotona, maalaistalon seinättömässä yläkerrassa. Huonekaluja siellä ei ollut. Yöllä nukuimme kaikki, oma väki ja me vieraat samassa yläkerrassa hyttysverkkojemme alla. Yhdellä hyllyllä oli Raamattu, laulukirja ja kolehtihaavi. Jumalanpalveluksissa kerätyillä rahoilla saatiin kirkon rakentaminen alkuun. Nyt Ukkosenjyrinän kylässä on oma kirkko.

Irja Kilpeläinen: Sininen ilta, Kirjapaja, 1993

Ostin kirjan kirjaston poistohyllystä. Kirjan kirjoittaja on eräs lähtölaskennan guruista. Hän toimi pitkään auttajana luopumisissa, sairauksissa, vanhuudessa ja kuolemassa. Lopulta hän itse oli esimerkillinen luopuja.

"Vanhuus on se salaperäinen,

muuttuva sininen hetki,

joka on elettävänämme auringon

laskun ja yön välillä." 

Sininen hetki on siis myös suuren näytelmän esirippu. Ja sitten esirippu aukeaa.

Koillis-Thaimaa. Faa Huan. Thaimaan luterilaisen kirkon koulutuslaitoksen retki Ukkosenjyrinän kylään 1990-luvun alkupuolella.

LITE%20retki%20yhteiskuva%20Faa%20Huanpi