Pala hiiltä paineen alla
Kovettuuko myös ihminen?

Kiitos Savisuti kauniista timattilahjasta.
Olematon ja Vicki Li muistivat minua myös timantilla. Suurkiitos heillekin, mieluisille blogiystäville.

1712200.jpg

Timantit ovat ikuisia. Tai ainakin melkein. Ne ovat syntyneet kovan paineen alla. Tänään haluan antaa timantin kaikille niille bloggaajille, jotka elävät parhaillaan/ovat eläneet vaikeissa elämäntilanteissa, kivun, kuoleman ja sairauden keskellä. Teidän bloginne tuntuvat välillä pyhiltä paikoilta, joissa ei löydy oikeita sanoja. Joskus jollekin kommentoin, mutta aina en osaamattona uskalla. En halua teitä nyt nimetä. Ottakaa tämä silti vastaan kanssamatkaajalta kädenpuristuksena.

"Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet."  Ja kuitenkin. Kuitenkin.
 
Musiikkikurssilla Manoromin sairaalassa Keski-Thaimaassa.  Iloista miesjoukkoa rohkaistiin jatkamaan sitä, mitä he jo ennenkin olivat tehneet ja mitä he halusivatkin tehdä. He  kirjoittivat thaimaalaisen runoperinteen mukaisia kristillisiä sanoja perinteisiin thaimelodioihin. Olin ainoa ulkomaalainen, pikemminkin ihmettelevä oppija kuin opettaja. Yhden peukalon muistan. Se oli ainoa toimiva sormi lepran tuhoamassa oikeassa kädessä. Peukalossa oli kumilenkillä kiinni lyijykynä. Mikä kynän lento! Mikä into! Mikä hymy! Mitkä runot! Mikä itsevarmuus ja itsetunto!

Illalla kirkossa laulettiin päivällä tehtyjä lauluja. Sieltä muistan rummuttajan kädet. Niissä ei ollut jäljellä enää yhtään sormea. Mikä rummutuksen riemu! Mikä into! Mikä hymy!  Mitkä laulut! Mikä itsevarmuus ja itsetunto!

Kuitenkin. Niin, kuitenkin.