Auringonkukkametsä lahjoitti aikoja sitten minulle tunnustuksen.
Nyt on vihdoin aika lahjoittaa se eteenpäin. Morganin blogit Morganismi ja Tietäjä Hamalaisen blogi ovat minua jo vuoden ilahduttaneet. Nyt ilmestyvässä kirjassa Ihmisen osa eli "Enhän minä tunne koko ihmistä" on osa blogien sisällöstä saanut myös paperiversion. Sen kirjan avulla työllistetään meidänkin perheemme Joulupukkia.
Löysin Hamalaisen blogin alunperin sattumalta. Se kolahti heti minuun, ei vähiten siinä esiintyneen käärmeenmuotoisen S- kirjaimen takia. Olin itsekin aikoinaan tehnyt pikkutarinoita käärmeen ja S:n kohtaamisesta ja niistä pari jo blogiinikin kirjoittanut. Kommentoin tätä yhteyttämme Hamalaiselle .Sen jälkeen se onkin ollut menoa.
- Hamalaisen/Morganin blogit ovat kuin salapoliisitehtäviä tai ristisanaa. Ne voi lukaista puolihuolimattomasti, mutta kun niihin pysähtyy, niistä löytyy uskomattoman paljon monikerroksellisuutta. Niiden tajuaminen tuottaa mainioita ahaa- elämyksiä.
- Blogit tuntuvat vertaistuelta. Sinne voi kommentoida rauhassa, eikä tarvitse pelätä näyttävänsä tyhmemmältä kuin on. Siellä on lupa olla myös ihan tyhmä.
- Blogit antavat uusia näkökulmia tavallisiin asioihin.
- Blogit kertovat aina vain uudistuvasta luovuudesta. Kaikkea voi tapahtua ja kokeilla.
- Blogit ovat inhimillisiä. Jokin sisällä myöntyy niiden tunnelmiin. "Itseään voi peilata toisen kasvoista."
Kerro minulle millainen ystäväsi on, niin minä kerron sinulle, millainen sinä olet... Niin kai sitten. Tai ainakin, millainen tahtoisit olla…
Kommentit