Mutu ja Sutu
Vieläkö mahtuu mukaan?


Ajoin eilen illalla kissavahdiksi Turkuun. Tapani mukaan surffailin eri radiokanavilla. Sekin on sentään edes jokin tapa tutustua uusiin maailmoihin, jos niihin ei muuten matkustele. Surffaillessa aina ajattelen, kuinka helposti juutumme omiin ajatuskuvioihin ja oletamme muiden meitä ymärtävän. Ainakaan emme kovin helposti tahdo tajuta, miksi ihmeeessä joku voi...

Miten voisi siis oikeasti ylittää rajoja? Yhtä asiaa yritän itse johdonmukaisesti (ja epätoivoisesti??) harjoittaa. Yritän olla uskottelematta itselleni, että ymmärrän toisen elämästä kaiken entisen tietoni nojalla. Mutu ei ole samaa kuin sutu.

Olen viettänyt elämästäni hyvin suuren osan Bangkokin kaduilla, onneksi sentään istuen joko julkisissa liikennevälineissä, takseissa tai yksityisautoissa. Liikenneradiot tulivat sinne jo kauan sitten. Joskus niitä kuunteli huvikseen, ruuhkassa tylsistymistä välttääkseen. Oli mukava yrittää bongata kaupungin yllä kulkevia liikennehelikoptereita, kun kuunteli niistä suoraa lähetystä. Ympäri kaupunkia tulevat soitot olivat myös miltei hupiohjelmaa.  Aina silloin tällöin soitettiin jostain autosta, jossa oli synnyttämään menevä äiti. Niitä autoja pyrittiin yhteisesti auttamaan. Auton tuntomerkkejä, rekisterinumeroa ja reittiä seurattiin ja yritettiin avata yhteisesti reittiä. Joskus taksikuskista tuli kätilö. Radiossa lääkäri antoi synnytysohjeita ja seurasi synnytystä puhelimen välityksellä. En tiedä, pitääkö paikkansa, mutta kerrottiin, että yhtä lasta alettiin kutsua nimellä "moottoritie", koska hän sattui syntymään moottoritiellä.


Vaalien aikana löytyy paljon puhujia ja kuuntelijoita. Vaalien jälkeen löytyy toivottavasti myös  tekijöitä. Ensi sijaisesti toivon vastuun kantajia, jotka eivät uskottele vielä kaikkea ymmärtävänsä, vaan ovat valmiita ajatussurffailuihin. Vastuun kantajien täytyy ymärtää myös yhteistyön merkitys. Kukaan meistä ei pääse perille, jos yritämme täyttää elämän moottoritiet kukin omilla ajatuksillamme. Kenestä silloin tulee uuden elämän kätilö ja kuka voi antaa taustaohjeita?

1982. Thaimaa Bangkok. Lutheran Mission in Thailand, General Assembly.. Suomalaisten ja norjalaisten Mutujen välistä keskustelua ja taistoa.

Plujs%20225%20GA%20Guest%20House.jpg