Suurmiesten saappaissa
Tai ainakin takissa

Joskus menneiden sukupolvien saappaat ovat liian raskaita kantaa. Millaiset saappaat jätämme tuleville sukupolville?

Helsingissä Lähetysopistossa vietettiin perinnepäivää muutama vuosi sitten. Ajassa siirryttiin viime vuosisadan alkupuolelle. Kurssilaisille annettiin silloisten kurssilaisten identiteetit. Lähetysseuran kotimaisista työntekijöistä saatiin johtajat ja kurssin opettajat. Jokainen heistä etsi ja löysi tietoa omasta henkilöstään. Materiaalia koottiin eri tahoilta, vanhoja karttoja kouluista ja tuoleja Lähetysseuran vanhoista tavaroista. Ohjelma muodostui vanhan Lähetyskoulun ohjelman mukaan.

Miehen rooli oli Kustaa A. Paasio. Perinnepäivän luento löytyi Paasion vanhoista esitelmistä. Takki Miehelle löytyi teatterin puvustosta. Sitä oli kuulemma käyttänyt myös Esko Salminen.

Katsoin ohjelman Esko Salmisesta, Suuresta Näyttelijästä. Mikä mies! Mikä näyttelijä! Esko Salmisen muistan jo Sanni Kortmanin koulusta. Tuota näytelmää harjoittelimme aikoinaan myös kotikaupungin partiolaisten kesken, mutta esitysvalmiiksi sitä ei koskaan saatu. Harmi.

Seitsemän Veljeksen Juhanina Esko Salminen nuorena miehenä esitti huippuroolin Turun Kaupunginteatterin legendaarisessa esityksessä. Vieläkin muistan, miten tuo Jukolan Jussi hyppäsi näytöksen alussa esiripun eteen kertomaan veljesten Turun matkasta. Huikeaa!

140 vuotta lähetystyöntekijäkoulutusta / PERINNEPÄIVÄ 19.11.2002

Plus%2078%20Paasio%20pieni.jpg