Roudarin roolit.
Taksikuski.
Kynänteroittaja.
Lehdenjakaja.
Kyllä sen kelpaa esiintyä, joka pääsee paikalle kultaisella vaunulla, astuu punaiselle matolle, hurmaa taidoillaan massat, poseeraa paparazzeille ja astuu takaisin kultaiseen vaunuunsa. Ilman roudareita kaikki tuo ei onnistuisi. Eläköön kaikki maailman roudarit.
Joulun Lapsi ei tullut roudattavaksi vaan roudaamaan. Kantamaan ne raskaimmatkin taakat.
Joulupäivän vietto lähes kaikkina elämäni jouluina, myös Thaimaassa:
Kaikki joulujuhlat vietetty. Kaikki jouluriidat riidelty. Kireä pinna löystytetty. On aika omaan jouluun. Kynttilöitä. Jouluruuantähteitä. Kirjoja. Kukin omassa rauhassa omassa nurkassaan. Ja lisää kirjoja. Uusien pelien pelaamista. Lisää jouluruuan jämiä. Ja lisää lukemista. Päiväunia. Ja taas kynttilöitä. Oikein kuuluu sisäinen natina, kun kireät ruuvit löystyvät. Ja taas luetaan. Ja syödään.
Olen nyt viimeisellä lomallani. Parhaillaan on meneillään joskus Thaimaassa kertynyt säästövapaaviikko. Se on pidettävä ennen lähtöä. On aika oivalluksiin. Tajuan, miten olen koko ikäni tottunut siihen, että joulua valmistellaan muillekin kuin omalle väelle.
Opettajien joulunalus ennen vanhaan oli täynnä joulujuhlien ohjelmien valmistelua. Äitini usein kirjoitti itse esitettävät jouluesitykset. Niin saatiin kaikille edes pieni rooli. Vaikkapa joulukuusena. Tai enkelinä. Viime viikolla kerroin eräälle entiselle äitini oppilaalle, miten löysin hänen nimensä ja hänen jokaisen luokkatoverinsa nimen äitini runovihosta. Tämä ystäväni vielä muisti, mitä hän esitti, ne hänen kaksi omaa riviään ensimmäisen luokan kuusijuhlassa yli viisikymmentä vuotta sitten. Hän kuulemma siivosi.
Kotona valmisteltiin esitysten rekvisiittaa, kirjoitettiin joulutodistuksia ja pussitettiin jaettavia lasten joulupusseja. Oma joulu alkoi vasta koulun juhlan jälkeen.
Papinperheen joulunalus oli täynnä erilaisia joulujuhlia. Lasten. Nuorten. Aikuisten. Sairaalojen. Ja monia saarnoja. Yksipappisen seurakunnan pappi oli itse vastuussa kaikesta. Silloin ei ollut vielä viikonloppuvapaita. Jouluaamua varten tehtiin jäälyhdyt pappilan pihalle myös joulukirkkoon saapuvan väen joulutunnelmaa varten. Oma joulu oli jossain siinä välissä.
Thaimaassa lähetystyöntekijän joulunalus oli jatkuvaa menemistä. Valmisteluja, Juhlia. Tavaran ja ihmisten kuljetusta. Käytännön roudausta. Puheita. Harjoituksia. Näytelmiä. Musiikkia. Luuloa siitä, että kaikki piti jaksaa. Eräänä viimeisistä joulunaluspäivistä Bangkokissa olin illalla niin väsynyt, että istuin keittiön lattialla ja itkin. Se siitä joulutunnelmasta.
Mikä ihme saa ihmisen luulemaan itsensä niin tärkeäksi, että järki sumenee? Joku tolkku roudarinkin joulussa pitää olla. Nyt sitä tolkkua pitää ruveta harjoittelemaan. Täytyy kurkistaa itsensä sisälle ja miettiä, kuka siellä oikein on. Enää ei pääse pakenemaan työroolin taakse.
Janne Könönen ja Tero Huvi: Kahden maan kansalaiset - Suomi-gospelin historiaa, Suomen Lähetysseura 2005
Tämä kirja tuo mieleen monia henkilökohtaisia muistoja. Olinhan siellä minäkin nuorena noita viisuja kuulemassa ja itsekin hoilaamassa. Aikaisempina vuosikymmeninä ihmiset hädän hetkellä alkoivat muistella vanhan katekismuksen ja kristinopin lauseita. Tulevina vuosikymmeninä hädässä tapaillaan rippikoululaulujen sanoja.
Minä uskon, että muutaman vuosikymmenen jälkeen vanhainkodeissakin kiikutellaan gospelin muistojen tahdissa. Hyvää keinumista itse kullekin.
1988 Bangkok. Hua Markin seurakunta. Kuopus roudaamassa joulua.
Kommentit