Viekkaudella ja vääryydellä?
Suoruudella ja oikeudella?

Jos en muuta ole viime päivinä oppinut, niin ainakin sen, että kolumnistilla on oikeus käyttää kovaa ja kärkevää kieltä. Niin ainakin, jos heiltä sitä kysyy, ja miksipä emme kysyisi. Ovatko kolumnistit siis nykyajan hovinarreja, poliittisia vitsailijoita, hallitsijoiden ovelia neuvonantajia, väärän valtikan kantajia?

Olen  miettinyt, mikä tässä kaikessa minua mättää ja miksi. Myönnän, että rakastan räväkkää kieltä ja älykästä ilkeilyä. Ainakin, jos se kohdistuu toisiin ihmisiin. Ittestä ei oo niin väliä juu.

Ja sieltä syvältä se tulee: ”Selitämme kaiken parhain päin.” Perusluterilainen putkikristillinen alitajunta muistuttaa kahdeksannen käskyn selityksestä:

”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”

Ihan toinen juttu on se, mitä opin idässä asuessani kuolleista ja kuolleiden kostosta. Siihen en usko, vaikka sitä oppia suuri osa maailman ihmismiljardeista seuraakin.  Se onkin ihan toisen kirjoituksen asia.

Plus%20598%20Nepal%20Polttohautaus.jpg

Nepal, Katmandu 1980. Polttohautaus