Valintojen mekanismit
Salattua elämää

Yritän tietoisesti välttää liikaa nettisurffailua. Se vie minut nimittäin aina mennessään. Ulappa on laaja ja uusia saaria löytyy. Uusia kallioita ja hiekkarantoja.  Uusia mantereita.

Katalyytti Kakkonen. Varmaan jostain kommenttilaatikosta löysin Kari Rydmanin, jonka lauluääntä olin vuosien varrella kuullut. Kiinnostuin Ihmisestä, josta en paljon mitään tiennyt, mutta jonka puheäänikin oli tuttu erilaisista ohjelmista. Hän on Ihminen, jonka olin luokitellut mielessäni tiettyyn epämääräiseen radikaalien ryhmään. Niitä kuuluisia kuuskytlukulaisia.  Partaradikaaleja. Meitä, mutta ei yhtään meitä. Tajuan kyllä, kuinka suppeaksi ennakkoluulomme ja epämääräiset arviomme elämämme tekevätkään.

Kari Rydman . Luovuus parhaimmillaan ei ole yksipuolista luovuutta.Se on joillekin taidetta, arkkitehtuuria, historiaa, matematiikkaa, filosofiaa ja nykyaikaa. Musiikista puhumattakaan.

Kiinnostuin Kari Rydmanin blogista luettuani koirien avulla kerrottua historiaa. (Kari Rydmanin isoisän koiran ja Eugen Schaumanin koiran ystävyys) 

Löysin viittauksen kirjaan, jossa kerrotaan Tasomaasta, minun hyvin tuntemani Herra Neliön maailmasta.

 Opin uusia asioita taulujen sommittelusta .

Luin helsinkiläistä kulttuurihistoriaa. Vertasin sitä omaan maatiaistaustaani.

Taas mietin, miksi juuri nyt ajattelin tätä blogia. Tajusin sen, kun luin erään kommenttini: 

”Itse kuuskytlukulaisena osasin itse pitää viiskytlukulaista isoveljeäni jo vähän kalkkiksena...”

Kari Rydman on samaa vuosiluokkaa kuin isoveljeni ja kulkenut Helsingin katuja samaan aikaan kuin hän opiskeluaikanaan. Näinä päivinä tulee 34 vuotta isoveljeni hautajaisista. Kuolleet ovat näköjään vielä keskellämme. Ainakin alitajunnassamme.

 Plus%20824%20Eero%20ja%20Mirkka.jpg

Lokalahti. Keskimmäinen kastepäivänään enonsa sylissä. Viimeinen yhteinen kuva.