Passikuva.
Päivän peili.

Eivät ne passikuvat siitä enää parane. Siihen on paras vain tottua. Taitavat olla vanhoja koneita, kun kuvat vain huonontuvat vuosi vuodelta. Samoin on käynyt peileille. Kyllä ennen vanhaan nekin olivat parempia.

Thaimaahan mennessämme yritimme saada itsestämme hymyileviä passikuvia, kun kerran hymyn maassa oltiin. Ystävä joutui otattamaan kielikoetodistukseensa uuden kuvan, kun hymyili vanhassa kuvassa liikaa. Nythän Suomessakin ovat jo samat säännöt:  Passikuva ei ole leikin paikka.

Vuosittain tarvittiin uusia erikokoisia kuvia milloin mihinkin. Ajokorttiin pieniä, jäsenkortteihin keskikokoisia ja viisumiin ja työlupaan isoja kuvia. Lapsillakin sama juttu. Koulu vaati myös omat kuvansa. Meillä on edelleen kymmeniä eri versioita eri perheenjäsenten passikuvista. Sihteeri, joka hoiti paperisotaa viranomaisiin päin, otti aina uusia kopiota vanhoista kuvista, jos ne vielä jotenkin oikeaa henkilöä muistuttivat. Kun kuvat vanhentuivat, säästimme ne itsellämme ja käytimme vähemmän vaativissa tilanteissa.

Viimeisinä vuosina viranomaisten vaatimukset lisääntyivät. Virallisessa passikuvassa kaikilla piti olla valkoinen kauluspaita. Ei kaikilla sellaista paitaa ollut. Siitä selvittiin sillä, että kuvaajan luokse mentiin porukalla paita kassissa ja sitä samaa paitaa sitten vuoron perään kaikki käytettiin. Hauskaahan se oli eikä yhtään virallista.

Kun Mies viimeksi kävi Thaimaassa, siellä haluttiin viralliset kuvat kaikista kirkon koulutuslaitoksen entisistä rehtoreista koulun seinälle. Miehellä ei ollut matkalla pukua mukana. Siitä selvittiin, kun laitoksen thaimaalaisen rehtorin puvun takki mahtui myös Miehelle. Lainavaatteilla siis taas koreiltiin.

Uudessa elämänvaiheessa tarvitaan uusien papereiden ja uusien korttien ohella uusi identiteetti. Harvoin kukaan muuten niin nopeasti vanhenee kuin työelämän ja eläkkeelle siirtymisen välisenä yönä. Mutta ei jämähdetä. Ei.

1980.Thaimaa Valtion kielitodistus thaikielen taidoista. Virallinen kuva, joka saatiin aikaa ensi yrittämällä oikeanlaisen paidan avulla.

Plus%2010%20Maija%20thaikieln%20todistus