Kuka avaa
kansalle ovet?

Kirsin blogissa on yleensä paljon mietittävää asiaa.Hän on siellä puhunut myös kohtaamisen ylellisyydestä. Kommentoin sinne seuraavaa:

"Kommentoin yhteen lauseeseesi, joka antoi uutta ajateltavaa: "Kokoontumisvapautta säädellään korkeilla tilavuokrilla."  Näen, että tässä saattaa olla yksi syy siihen, että kaupungistumisen seurauksena yhteisöllisyys vähenee. Koteihin ei enää kokoonnuta, julkisiin tiloihin ei päästä. Avaimenvartijat ovat paljon vartijoita. Kuka avaisi kansalle ovet???"

Sunnuntai-aamu kirkolla: Aamulla on käyty torilla. Sieltä on ostettu tuoreita vihanneksia ja muita ruoka-aineita. Niistä aletaan valmistella päivän ruokaa. Silputaan kaikenlaista ja paljon. Keitetään, paistetaan tai höyrytetään kaikenlaista ja paljon. Kirkon lattia siivotaan. Pihamaa puhdistetaan roskista. Soittajat saapuvat harjoittelemaan. Kitarat viritetään. Kovaääniset laitetaan päälle. Raamatut ja laulukirjat laitetaan valmiiksi. Riisi laitetaan valmiiksi riisinkeittimeen. Se valmistuu jumalanpalveluksen aikana.  Juontaja, maallikkoliturgi, kertaa jumalanpalvelusjärjestystä. Pyhäkoulunopettaja selvittelee materiaaleja lapsia varten.

Olemme vuosien varrella päässeet puhumaan aina silloin tällöin aiheesta: "Mitä opittavaa suomalaisella seurakunnalla voisi olla Thaimaan pienistä seurakunnista?" Vastauksemme on aina sisältänyt toiveen siitä, että suomalaiset seurakunnat ja muut yhteisöt osaisivat jakaa vastuuta ja tehtäviä vapaaehtoisille halukkaille ihmisille. Miten siis saattaa yhteen avun tarvitsijat ja avun antajat?

Voisiko meillä suomalaisillakin olla hauskaa toinen toisemme kanssa? Ihan vapaaehtoisesti.

Bangkok. Seurakunnan  keittiö. Tiskaaminenkin on hauskaa yhdessä.

Plus%2018%20Tiskaaminen%20kivaa%20pieni.