Pinnan alla
Piilossa

Ei kaikkea tarvitse kertoa toisille. Ei tarvitse olla läpinäkyvä. Oman reviirin raja-aidat eivät ole sumutusta.  Käytöstapoja voi silti harjoitella. Omista poteroistaan voi huudella mitä haluaa. Kasvokkain se ei ole yhtä helppoa.

Syntymäpäivät ja sukulaisvierailut muistuttavat siitä, että elämä ei ole toistoa. Jos minä olen muuttunut, niin ovat toisetkin. Eri asia on, avaako toinen verhonsa niin, että sisään voi kurkistaa. Entä avaanko itse omat verhoni? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Kuopus valitsi tällekin päivälle joulukalenteriin pienen enkelin ja sille kaveriksi lasinorsun. Siellä ne nököttävät kylki kyljessä, enkelin pää peittämässä rikki mennyttä norsun korvaa. Välillä on armollista, jos joku peittää meidän virheemme ja puutteemme.

1982. Thaimaa. Lad Phraon luterilaisen seurakunnan joulujuhla uudessa kirkossa.: