Elämän loppu
Pilkku vai piste
Olimme eilen hautajaisissa. Jäin miettimään kahta asiaa:
Siunattaessa luettiin tutut sanat: "Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä."
Ihminen on koottu varsin halvoista alkuaineista. Siihen ajatukseen voivat kaikki ihmiset yhtyä. Jotkut ihmiset uskovat elämän jatkuvat jossain muodossa, mutta toiset pitäytyvät siihen, mikä näkyy. Elämä ei näytä jatkuvan kuoleman jälkeen.
Kristinuskossa jäädään suurempiin käsiin. Asia on poissa meidän päiväjärjestyksestämme. Uskomme, että joku joskus herättää sen, mikä on kuollut. Kuollut pysyy kuolleena, jos sitä ei tapahdu.
Toinen löytö liittyi tuttuun lauluun Niin kuin muuttolintusen tie. Siinä sanotaan: "Jää turvaksi Herrani rakkaiden luo, haltuhus kaikkeni uskoa saan." Kuollut itse ei voi olla enää läheistensä turvana. Parhaimmatkaan etukäteisjärjestelyt eivät takaa varmuutta tulevaisuudesta.
Kristinuskossa meille rakkaiden ihmisten tulevaisuuskin jätetään suurempiin käsiin. Senkin asian saa pois päiväjärjestyksestä. Uskomme, että joku huolehtii heistäkin, joita me rakastimme.
Kuolemassa olemme kaikki tasa-arvoisia. Läheisen kuolema ravisuttaa joka kulttuurissa. Oman lähdön ajattelu on harvoin helppoa. Syntymän ja kuoleman lähellä aika hidastuu ja menettää merkitystään. Kolmannessa huoneessa osallistuin kerran keskusteluun yksinäisten ihmisten hautajaisista:.
On tärkeä tietää, että yksinäinenkin hautaan siunaaminen hoidetaan arvokkaasti. Se on näitä kirkon hiljaisia palveluksia, joista harvoin kerrotaan. Tiedän, että ne eivät ole helppoja papillekaan, joka niissä joutuu kohtaamaan yhteiskuntamme todellisuuden ja oman rajallisuutensa.
Olen ollut myös tilaisuudessa, missä vainajan testamentin saaja, "yleishyödyllinen yhteisö" on aivan upealla tavalla hoitanut hautajaiset. Vanha käännös sanoi: "uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu". Heitäkin on.
Aina välillä muistan olevani kuolevainen.
1970. Pori. Isäni haudalla.
Kommentit