Olen todella harvoin kertonut blogissani hengellisistä löydöistäni. On vaikea löytää oikeita sanoja tulkitsemaan tulkitsematonta, selittämään selittämätöntä. Löytöjen likiarvoista on jopa helpompi puhua kuin jäsentää ne kirjoitetuksi tekstiksi.
Eilisessä porilaisessa pääsiäisnäytelmässa Ristin tiessä Porin Raatihuoneenpuistossa vanha tuttu teksti muuttui taas kerran uudeksi ja antoi uutta ajateltavaa.
Matti Hakulinen, Ristin tien Jeesus, Paavo Liskin tekstin tulkitsija, nousi rukoilemaan keskelle puistoa rakennetulle korokkeelle, jonka tarkoitus oli kuvata Getsemanen puutarhaa. ”Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.”
Raamatussa kuvattu Jeesuksen ”kauhun ja ahdistuksen” tunne siirtyi tuolta vaatimattomalta puukorokkeelta muistuttamaan niistä kauhuista ja ahdistuksista, joissa itse olen ollut ja joista olen niin usein pois halunnut. Tajusin, että on lupa niitä kokea. Se kuuluu ihmisyyteen. Ei tarvitse olla oman elämänsä eikä muiden elämän sankari. Sen välillä unohtaa senkin takia, että kristityksi tunnustautuvalta niin helposti odotetaan virheettömyyttä ja sankaruutta sellaisten taholta, joita asia ei kosketa, mutta toisten virheet ja tekopyhyys ärsyttävät…
Pois se minusta, että kaiken ymmärtäisin. Opettelen edelleen tuota rukousta: ”Ei minun tahtoni mukaan, vaan sinun.”
Thaimaa. Bangkok. Pääsiäisnäytelmän ulkoiset kulissit.
Kommentit