Sanan valta
Sain pystin Pappilan mummolta ja ohjeen kertoa kahdeksan asiaa itsestäni. Kapinallisen mieleni takia mukailin taas kerran ohjetta – ja vanhaa sanontaa: Kerro minulle, mitä luit lehdistä, niin kerron, millainen olet.
Kahdeksan asiaa aamulla selailemistani lehdistä ja niistä syntyneet mietteet. Satakunnan Kansa ja eilinen Iltalehti.
”Koulussa luettiin kristinuskon kaikki vaiheet, mutta islamista ei mitään.” SK. Pirkko Arstila: Muslimit Suomessa – miten vähän me heistä tiedämmekään.
Pirkko Arstila on isoveljeni ikäluokkaa ja saman koulun kasvatti kuin hän. Eikö siellä todellakaan opetettu mitään islamista? Eikö Suomessa ole luettu vai eikö ole välitetty oppia?
”Viitasaarelaisen sahurin astuttua median silmään ja siitä läpi, on ymmärretty, että häntähän tässä juuri odoteltiin.” IL. Kaarina Hazard: Herra Hakkarainen
Kaarina Hazardille perussuomalaiset näyttävät olevan käyttökelpoista kolumnimateriaalia.
”Kenraalille paukahtaisi oitis poistumiskehotus kasarmilta, sillä Hägglund ulkoisti lausunnollaan itsensä kategoriasta upseeri ja herrasmies.” SK. Anne Nikka: Upseeri muttei herrasmies.
Gustav Hägglund, puolustusvoimain entinen komentaja, liittyy niiden miesten joukkoon, jotka näinä päivinä eivät ehkä ole tienneet, mitkä ovat kiellettyjä sanoja tai sitten ovat tienneet, eivätkä ole välittäneet.
”Lapsi osaa värkätä äidille takuuvarmasti maistuvan voikkarin.” SK.Marja-Kristiina Vainela: Mehevä voileipä antaa äidin aamuun puhtia.
Itse tehty voikkari voittaa kaikki kakut.
”Moni suomalainen on jo aloittanut allergialääkkeiden käytön.” IL. Pauli Reinikainen: Näin vaihdat allergialääkkeesi halvempaan.
Kesti kauan tajuta, että minulla ei taidakaan olla keväisin silmätulehdusta.
”Ekonomistit olettavat ohjauskoron nousevan vuoden loppuun mennessä 1,75 tai 2,0 prosenttiin." SK. STT: EKP kokoontuu Helsingissä: Ohjauskorko tuskin nousee.
Niin paljon sellaista, joka varmaan vaikuttaa omaankin elämään, mutta josta en ymmärrä mitään. Pitäisikö?
”Tiedämme menneisyydestä, että kostoiskut voivat tapahtua missä tahansa ja suuntautua kehen tahansa, niin muslimia kuin kristittyäkin vastaan.” IL. Esko Liukkonen: Pelko levisi maailmaan.
Niin paljon sellaista, joka voi vaikuttaa moneen elämään. Mistä löytyy omenapuu istutettavaksi?
Katalyytti kuusikymmentäviisi. Lehdistö. Mahdollisimman vapaa tiedonkulku.
Pysti. Ota vastaan, jos haluat. Kierrätä tavallasi.
Kommentit