Mie, sie ja hää.
Myö, työ ja hyö.
Isäni ja äitini kielen persoonat.
Olen pienenä kuullut lukemattomia kertomuksia Karjalasta. Monien ihmisten muistot, tarinat ja nimet kulkivat kodissamme. Joitain ihmisiä muistan nähneeni, toiset siirtyivät muistoihini kuulokuvina. Yksi mukaan pelastettu kirja oli vanha vieraskirja. Se kertoo vieläkin monta tarinaa.
Olimme kausilomalla Suomessa, poissa Thaimaasta vuoden verran. Lähetystyöntekijöiden vuotuinen lähettienkokous pidettiin sillä kertaa Pattayalla. Iltaohjelmat tehtiin aina koko perheen ehdoilla. Mitään niin hauskaa en ole millään porukalla kokenut kuin nuo illat.
Erään illan iltaohjelman teemana oli televisio. Kaikki esiintyjät kuulutettiin pahvista valmistetun ruudun takaa. Esiintyjät vaihtuivat tavan mukaan pienimmästä suurimpaan. Iltaan oli varattu myös yllätys. Apukerhon Thaimaahan suuntautuvan matkan trubaduuri oli jonkun tuttava ja koska nuo matkalaiset olivat majoittuneina lähellä lähettienkokousta, tämä muusikko kutsuttiin tuohon iltaan. Yllätystä lisäsi se, että matkanjohtaja Heikki Hietamieskin pääsi joksikin aikaa mukaan. Saatiin siis oikea televisiojulkkis pahvikehystelevisioon.
Kaikilla oli ollut oikeasti hauskaa tuona iltana. Mekin saimme Suomeen videolla tuon illan tunnelmia. Täälläkin hekotimme. Lasten suomalaiset ystävät katsoivat meitä jonkin aikaa tuon jälkeen vähän kieroon. Outoa porukkaa.
Heikki Hietamies: Sitä juhannusta ei tullut. Otava. 1985
Kirja luettu ensimäistä kertaa Thaimaassa Lähetysseuran kenttäkirjastossa. Kirjailija oli sen itse omistuskirjoituksellaan sinne matkallaan lahjoittanut. Kirja ostettu myöhemmin poistokirjana Nakkilan kirjastosta. Kirjaa luettu sen jälkeen silloin tällöin yhdessä vanhan vieraskirjan kanssa.
Kirjaa ensimmäistä kertaa aloittaessani hätkähdin. Kirjassa kuvattu maalaispitäjä olikin selvästi minun muistojeni Heinjoki. Opettajan sukunimi olikin minun tyttönimeni, opettajan esikuva minun isäni. Moni muukin nimi kuului lapsuuteni mielenmaiseman todelliselle henkilölle. Henkilöt ja ammatit kohtasivat. Tarinoista jotkut myös täsmäsivät. Uutta koulua hävitetyn koulun tilalle rakennettiin niin kuin minunkin kuulokuvissani ja molemmat rakennukset jäivät kesken. Halusin tietää, mistä tiedot olivat kirjaan tulleet. En vain saanut asiaa kysytyksi.
Heikki Hietamies oli televisiossa muutama viikko sitten muistelemassa televisioaikaansa ja muuta uraansa. Kirjoista puhuttaessa hän sanoi: ”Sitä juhannusta ei tullut oli minun pakollinen evakkoromaanini, jokainen karjalainen kai kirjoittaa ainakin yhden sellaisen.” Hietamies mainitsi myös kirjan todellisuuspohjasta.
Ohjelman jälkeen taas luin kirjan. Nyt päätin laittaa toimeksi. Kyselin asiaa Heinjoki-Säätiöstä tilatessani sieltä kirjoja. Pari viikkoa sitten sain vastauksen ja tietojen välittäjän nimen. Se tuntui hyvältä. Salapoliisikierros onnistunut. Nimet siis kirjoissa, minunkin isäni nimi. Kirjailijan vapaus suotakoon tarinalle.
1970 Pori. Erään karjalaisen matkan pää.
Kommentit