En näköjään taaskaan pääse irti kokemastani ennen kuin pohdin sitä täällä pähkäilypaikassani. Sitä vartenhan blogit ovat, vai miten se oli.
Pääsin taas eilen rippikouluun. Se onkin tullut kerratuksi useita kertoja elämässäni. Aina se pistää pienelle paikalle, niin kuin hurskaasti joskus sanotaan. Osaanko? Kohtaanko? Ymmärränkö? Mitä viestin? Lisäänkö ennakkoluuloja vai vähennänkö niitä? Meneekö mikään perille? Jääkö mitään jäljelle? Muuttuuko mikään? Häviääkö mitään? Koskettaako mikään? Auttaako viestini tämän päivän arjessa? Entä tulevaisuudessa?
Onneksi omat luulot kaikkivoimaisuudestani ja kaikkinaistaidoistani ovat hävinneet jo aikaa sitten. Ei näitä kohtaamisia muuten jaksaisikaan. Yrityskään ei aina ole hyvä kymmenen. Onnistuminen ei koskaan. Siihen on vain sopeuduttava. Mutta silti…
Katsoimme tunneilla myös Thaimaan lähetystyöstä kertovan videon Tyttö ja vanhus. Ennen katsomista etsittiin ryhmätöinä viisi sanaa aiheista slummi, miljoonakaupunki, kirkko, diakoniatyö ja lähetystyö. Videon katsomisen jälkeen pyysin ryhmiä lisäämään jokaiseen kohtaan yhden uuden sanan. Viimeiseen kohtaan viimeinen ryhmä lisäsi sanan ”huolenpito”. Jotakin oli mennyt perille.
Katalyytti kaksikymmentäyhdeksän. Äijän blogeissaan leppoisasti kertomat tarinat ovat sisältäneet monenlaisia elämänviisauksia ja elämänkohtaloita. Ne on kannattanut lukea tarina kerrallaan. Äijän koti- ja työpaikat ovat tuttuja myös omasta menneisyydestämme ja sen seudun murre ilahduttaa aina. Blogin musiikkitarjonta ja suositukset ovat monipuolisia ja laittavat usein myös hakukoneet töihin. Huomaan kommentoineeni Äijälle rippikoulusta pari vuotta sitten:
”Rippikoululaiset ovat arvaamattomia, joka suhteessa. Jos heidän kohtaamisensa onnistuu (siis aina välillä...), se saa hyvän mielen aikaan varmaan kaikille. Nuoret ovat mukavimmillaan Todella Mukavia. (Ja hankalimmillaan jotain muuta...)”
Thaimaassa Raamatut kulkevat ihmisten mukana kirkkoon välillä tällaisissakin nuorisomuodin mukaisissa kansissa:
Kommentit