Kirjoittaja
Nimi
mm
( e-mail )
Kuvaus
Jalat tukevasti ilmassa. Aikaisemmin nimellä: Lähtölaskenta - Count down
08.09.2008 - 00:54

Tatti otsassa?

Mitä tatti otsassa?

Tyhmyyteni tunnustan. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miksi ja milloin tatti on otsassa. Muistan erään opiskeluaikanani kuulemani keskustelun, jossa toinen sanoi: "Kuka lehmän puuhun nostaa, jos ei lehmä itse?"  Toinen vastasi: " Mitä lehmä puussa?"

Ihan tatti olen kyllä usein ollut. Nyt olen tatti tateista. Viikonloppu vietettiin syksyisellä mökillä. Sääennustukset lupasivat aurinkoa. Meillä satoi useaan otteeseen. Mies ja Keskimmäinen kyllä pääsivät sen verran metsään sienestämään, että sienten perkaamista riitti koko ajaksi. Viimeiset tatit juuri pilkoin kuivumaan.

Thaimaalaisessa ruuassa käytetään erilaisia sieniä. Itse en niitä koskaan oppinut kunnolla tuntemaan ja käyttämään. Vasta jälkeenpäin tajusin syöneeni siitakesientä jo kauan ennen kuin siitä Suomessa mitään puhuttiin. Etenkin kiinalaisissa apteekeissa, joissa toisella seinällä oli länsimaisia lääkkeitä ja toisella perinteisiä lääkkeitä, oli useita erilaisia kuivattuja sieniä muiden kuivattujen yrttien kanssa myytävänä. Olisin minäkin saanut perinnelääkkeitä kerran. Apteekkari teki minulle diagnoosin samalla kun myi minulle länsimaisia  särkylääkkeitä. Nopeasti hän olisi kuulemma myös valmistanut minulle sopivan yrttisekoituksenkin lääkkeeksi. Japanilaisten suosimissa supermarketeissa löytyi taas suuri valikoima monenlaisia hintavia sienilaatuja. Myrkkysienten pelossa jäivät monet eksoottiset maut minulta kokeilematta.

Tänä viikonloppuna söimme erilaisia tatteja, orakasta, kanttarelleja, lampaankääpää ja leppärouskua. Nam ja vielä kerran nam.

05.09.2008 - 10:41

Arvioin sinua

Arvostan sinua

Palaute on yksi nykyajan iskusanoista. Pidän hyvästä palautteesta. Se ei välttämättä ole pelkästään positiivista, mutta se auttaa muuttamaan toimintaa parempaan suuntaan. Parhaimmalta tuntuu palaute, joka kertoo palautteen antajan ajattelun aktivoitumisesta.

Kokeilin opiskelijoiden kanssa taas kerran uutta. Se liittyy osaksi siihen toiveeseen, että en itse pitkästyisi jutuistani. Näin vanhempana tuntee joskus kuuntelevansa omia tarinoitaan kyllästyneenä. Jos näin on, miten niistä silloin voisi toinenkaan innostua? Innostuminen on kuitenkin minun mielestäni tärkeintä oppimisessa.


Aluksi lähdimme käsittelemään päivän aihetta pareittain.  Johdattelin keskustelua siitä, mitä  kaikkea käsitteet yhteiskunnallinen, ekologinen ja poliittinen vaikuttaminen sisältävät. Tiesin, että sosionomin pätevyydenkin opiskelustaan saavat osaavat tuon määrittelyn paremmin kuin minä. Hyviä vastauksia tulikin, kun vähän asiaa yhdessä purettiin.

Työskentelyä jatkettiin. Jokainen opiskelija sai tehdä itse kollaasin päivän aiheesta. Materiaalina käytettiin vanhoja esitteitä, kalentereita ja lehtiä, joissa oli "muunmaalaisten" kuvia ja tietoa lähetystyöstä. Silloin tällöin ennenkin olen teettänyt kollaaseja eri aiheista samanlaisesta materiaalista. Olen toivonut, että samalla syvenisi taju siitä, että erilainenkin ihminen voi toimia omien tunteiden peilinä.

Taas jatkettiin. Jokainen antoi tekemänsä kollaasin työskentelyparilleen, jonka tehtävänä oli kertoa, mitä hän ymmärsi toisen työstä. Koska taustana oli yhteinen keskustelu, se helpotti toisen viestin tulkitsemista. Luokan täytti mukava porina. Päivä jatkui sitten toisenlaisella työskentelyllä. Se oli mukava päivä.

Katsellessani keskustelun etenemistä mietin, miten olisin itse nuorempana tuollaisessa työskentelyssä onnistunut. Kysyinkin opiskelijoilta, miltä tuntui, kun toinen kommentoi tehtyä työtä. Kaikki vakuuttivat sen tuntuneen mukavalta. Kysyin vielä, tuntuiko kommentointi arvostelulta. Huomasin, että tuollainen kysymyksenasettelukin tuntui naurettavalta. Olin siitä mielissäni. Jotain on opittu myös arvoinnista ja itsearvioinnista sitten mennettein aikojen. On totuttu pyytämään ja saamaan palautetta.

Olen jäänyt silti miettimään, miksi nykyisin negatiivinen palaute annetaan välillä todella julmin sanoin. Miksi katsotaan, että kielteisen palautteen antaminen kohteliain sanoin on epärehellistä? Joskus toivoisin tällaisen palautteen antajan käyvän opintomatkalla (mieluummin pidennetyllä sellaisella) toisenlaisessa kulttuurissa. Jos nykyisin Siperia ei välttämättä opetakaan, niin toteutumaton  kauppasuhde toisenlaiseen käyttäytymiseen tottuneiden ihmisten kanssa voisi jotain opettaa.

04.09.2008 - 17:17

Sitä mitä nyt on
Tajuttomuuden virrassa
Mitä sylki ja Google mieleen tuo

Tää (tämä) päätti, että ei tod (ei todellakaan) ole ajatusten tonava (henkilö, jolla on paljon ideoita ja sanottavaa, mutta jonka ulosanti on toivottoman tyhmä). Tää päätti skrivaa (kirjoittaa)  blogiin (verkkopäiväkirja) fiksun (viisas, älykäs) kirjoituksen. Tää googletti (etsiä jotakin google -hakusivun kautta). Tää ajatteli  briljeerata (loistaa tiedoillaan) .Tää ei vaan osaa edes tätä. Tää on varmaan taukki (ääliö, dorka, idiootti, pöljä). (Sanojen selityksiä Urbaanista sanakirjasta)

Sanakirjat eivät paljon auta, jos kielen perusrakenteet ja kielioppi eivät ole hallussa.

Äsken piti ruokaa saada pikapikaa, joten se tehtiin taas sitämitäon- periaatteella. Eilen kaupasta sai monia hedelmiä halvalla. Niitä piti siis piilottaa ruokaan. Ruoka valmistui nopeasti ja syötiin nopeasti. En tiedä, onko syytä suositella. Kerronpa kuitenkin. Idean voi kopioida oman jääkaapin, maustekaapin ja pakastekaapin antamin valmiuksin.

Paistinpannuun laitettiin öljymozzarellasta jäänyt jämäöljy ja tilkka alennuksesta löytynyttä chiliväkevää sesamöljyä. Pakastimesta löytyneet broilersiivut sulatettiin ja ne sekä aamusta jäänyttä kinkkua paistettiin öljyssä. Pakastimesta löytyi myös puoli pussia lime-coconut- nuudeli-vihannessekoitusta. Sekin  laitettiin mukaan. Joukkoon lisättiin paloiteltu mango ja pari mandariinia. Lopuksi lorautettiin joukkoon puolen limetin mehu. Suolaksi kevyttä soijaa. Ei pahaa, mutta vähän omituista.

Joskus siitä on hyötyä, että on asunut kauan ulkomailla. Kaikki tyhmät ominaisuutensa voi laittaa sen tiliin. Voin vakuuttaa, että vaikka päivän gourmetissa kaikki aineet olivat thaimaalaisia, se ei missään tapauksessa ollut thaimaalaista ruokaa. Thaimaassa tätä ruokaa tehdessä sen omituisuuden olisi taas voinut laittaa suomalaisuuden tiliin. Kunhan nyt ei vain kukaan laita sitä minun tiliini.

03.09.2008 - 19:21

Turistina Tuppukylässä vai
Barbaarina Kuningaskunnassa?

Keväällä suurlähettiläs Pasi Rutanen Uuden Suomen kolumnissaan kertoi  thaimaalaisten diplomaattien kokemuksista Ranskassa 1600- luvulla. Rutanen muisteli myös sitä, miten hän Bangkokissa jätti valtuuskirjeensä  kuningas Bhumipol Adulyadejille Chitraladan palatsissa. Mielenkiintoista luettavaa.

Ensimmäisessä Thaimaan kodissamme koputettiin ovelle. Vuokraisännän autonkuljettaja toi meille  kirjan, jonka tuotto meni kuninkaan hyväntekeväisyysprojekteihin. Kenraalitasoa oleva vuokraisäntämme kuului kuninkaan adjutanttien joukkoon ja kulki usein kuninkaan mukana myös hänen matkoillaan.

Ostimme kirjan, tietysti. Kirja sisältää kuvia ja kirjoituksia kuningasperheen historiasta sekä 43 kuninkaan säveltämää jazz- ja bluesmelodiaa nuotteineen ja sanoineen. Kirjassa on mustavalkoisia kuvia kuninkaan ja kuningattaren nuoruuden ajoilta, samoin kuvia kuningasperheen lapsista ja perheen elämästä  sekä virallisempia kuvia kuninkaan matkoista ja erilaisista juhlatilanteista. Kuvissa kuningas soittaa myös rakasta saksofoniaan.

Kuninkaan sävellyksiä voi kuunnella myös internetissä The Golden Jubilee Networkin kautta. (All music files copyright His Majesty King Bhumibol of Thailand) Minun suosikkini on Yarn Yen.

02.09.2008 - 09:40

Samat kadut

Samat rakennukset
Uudet vallanpitäjät
Samat vaiheet
Samat valheet?

Avasin television. Taas Bangkokin kaduilla kahakoidaan. Tuttuja lauseita. Tuttuja paikkoja. Sieltä se aina alkaa. Kahakoissa loukkaantuneet viedään tuttuihin sairaaloihin. Niissä minäkin olen käynyt. "Kuka silloin saa vallan, kun kansa saa vallan?"  Kansa on jakaantunut hallitusta vastustaviin ja hallituksen puolella oleviin joukkoihin. Tuttuja jakoja. Kyyninen minäni pyrkii kysymymään, kuka nyt tällä kerralla maksaa ja kenelle? Tiedän silti, että suuri osa ihmisistä on kaduilla myös ihanteidensa takia.

Nettiaikaan tapahtumia pystyy seuraamaan hyvin myös reaaliajassa paikallisten englanninkielisten lehdet nettisivuilta. Kyyninen minäni kysyy taas,  kenen puolella mikäkin lehti on. Voiko media koskaan olla puolueeton?  Antaako se äänen kaikille osapuolille? Voiko kukaan koskaan olla oikeasti puolueeton?

Aamuyöllä Suomen aikaa pääministeri julisti poikkeustilan. Kokoontumisvapautta rajoitettiin. Tälläkin kertaa. Vääränlaisten uutisten julkaisukielto. Tälläkin kertaa. Armeijan joukkoja avuksi. Tälläkin kertaa.

Armeijan pääkomentaja sanoo sotilaiden olevan "kansan ja yhteiskunnan puolella" rinta rinnan, tai niin kuin englantilainen paikallinen lehti sanoo "shoulder to shoulder", olkapää olkapäätä vasten. Pääkomentaja toivoo, että  taistelut eivät olisi niin väkivaltaisia kuin vuosina 1973 ja 1976. Niiden vuosien muistoihin palataan näköjään aina kriisitilanteissa, vaikka arjessa niistä ei paljon puhuta. Niitä aikoja olen jo monessa blogikirjoituksessani ainakin mielessäni peilannut. Eivät ne näköjään unohdu.

Jokaisella kansalla näyttää olevan tietyt vuosilukunsa, joiden yli ei helpolla päästä. Kyllä me suomalaisetkin sen tiedämme.

Tämän päivän otsikko ei syntynyt akuutista tämänpäiväisestä Thaimaan kriisitilanteesta. Ajattelin pikemminkin pohtia huomisia luentojani diakonia-ammattikorkeakoulussa. Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian opintoihin kuuluvassa opintokokonaisuudessa aiheeni on: "Yhteiskunnallinen, ekologinen ja poliittinen vaikuttaminen kolmannen maailman tilanteeseen kotimaan työssä"  Sen nyt ainakin tiedän, että pohdin opiskelijoitten kanssa sitä, kuinka paljon ja millä tavalla meidän tulee pyrkiä vaikuttamaan maailman tilanteisiin. Se on nykyisin varsin ajankohtainen asia täällä Suomessa. Monella tavalla.

01.09.2008 - 13:50

Tänä vuonna varmaa
?
Ensi vuonna varmaa?
Joskusko epävarmaa?
Ei varmaan koskaan

Syyskuun ensimmäinen päivä muistuttaa minua taas kouluvuodesta. (Pari viikkoa sitten koulujen alkaessa sitä viimeksi pohdiskelin.)  Elämässä tietyt päivät olivat ennen itsestäänselvyyksiä. Koulu alkoi syyskuun ensimmäisenä arkipäivänä ja päättyi toukokuun viimeisenä arkipäivänä. Opettajaperheen elämänrytmiä ei mikään häirinnyt syyskuun alusta toukokuun loppuun.  Oli joululoma, hiihtoloma ja pääsisäisloma. Kuukausilomat olivat yleensä maanantaisin. Virallisia juhlapäiviä saattoi olla myös keskellä viikkoa. Muuten elettiin normaalia kouluviikkoa maanantaista lauantaihin. Iltavuorossa koulu loppui joskus vasta viideltä. Näin elämä jatkui vuosi vuodelta.

Nykyisin on hyvä, että koulujen alkamis- ja loppumispäivät voi yleensä tarkistaa myös netistä. Nehän vaihtuvat vuosittain ja alueittain. Se on yksi tämän päivän itsestäänselvyyksistä.

Jälkeen päin tuntuu, että Thaimaassa ei  milloinkaan mikään ollut itsestään selvää. Välillä luuli jotain ymmärtäneensä,  mutta silloinkin tilanne saattoi muuttua. Ihmiset tuntuivat sopeutuneen elämän epävarmuuteen. Kotikäynneillä joskus jossain kodissa oli kauniit ja kalliit huonekalut, seuraavalla kerralla huonekalut olivat kadonneet. Uhkapeleissä harva voitti loppumattomasti.  Työpaikkoja tuli ja meni. Liikkeet kukoistivat ja kaatuivat. "Tsivit mai näänoon", elämässä mikään ei ole varmaa, oli usein käytetty fraasi. Monet uskoivat henkimaailman vaikuttavan päivittäisen onnen määrään. Jos poliittinen puolue hävisi vaaleissa tai kauppa ei oikein käynyt, oli järjesteltävä koti uudestaan, vaihdettava nimeä ja/tai syntymäaikaa tai vietävä lahjoja tietyille pyhille paikoille. Tavaratalon tai viraston henkientaloa oli kenties suurennettava.

Elämä ei ole koskaan itsestään selvää. Joka päivä on lahjaa. Count your blessings.

31.08.2008 - 20:13

Maailman lapset
Minun lapseni
Riittäkö rakkaus

Tänään sain olla kertomassa Thaimaasta ja sen kielestä Thaimaasta adoptoitujen lasten vuotuisessa perhetapaamisessa. Sieltä tultuani lueskelin nettiä ja surffailin kansainvälisestä adoptiosta kertovilla sivuilla. Tunnen useita perheitä, joissa vanhemmat ja lapset ovat löytäneet toisensa eri maista. Olen seurannut silloin tällöin aikaisemminkin asiasta käytävää nettikeskustelua.  Keskustelun taso ei ole aina ollut korkea. En ymmärrä, miksi juuri tämä kysymys herättää joissakin negatiivisia tunteita. Puheenvuoroissa näkyy usein ennakkoluuloisuus ja suoranainen asiantuntemattomuus.

Kuuntelin tuossa tapaamisessa kahta kertomusta. Toisessa äiti kertoi kokemuksiaan lapsensa noutomatkasta, toisessa taas isä kertoi lapsensa "juurimatkasta". Tutulta tuntuivat molemmat kertomukset. Juurimatkassa erityistä oli Thaimaan valtion virallinen huolehtiminen matkalaisista. Eri maista tulleet lapset adoptiovanhempineen saivat upean vastaanoton. Heille oli järjestetty monenlaista ohjelmaa, johon kuului myös Thaimaan kruununprinsessan tapaaminen kuninkaallisessa palatsissa.

Tiedän, että myös me olemme omilla valinnoillamme valinneet lapsillemme tiettyjä ongelmia. Väitän, että näin tapahtuu jokaisessa perheessä. Ei siihen tarvita valtion rajojen ylitystä. Kolmannen kulttuurin lapset, "third culture kids", saattavat  kokevat muita suurempaa juurettomuutta elämässään. Olisimmeko osanneet tehdä heidän elämästään Suomessa sen onnellisempaa? Siinä vasta kysymys.

Voiko ihmisellä on juuret monessa maassa? Entä jos maapallo onkin niin pieni, että juuret voivat olla yhteisessä ihmisyydessä, ei vain tietyssä maassa?

Entä jos meillä sittenkin on vastuu koko maailman lapsista? Tänään esittelin Suomen Lähetysseuran kummilapsirahaston. Se on yksi mahdollisuus monista osallistua yhteiseen vastuuseen. Joku toinen löytää toiset keinot.

30.08.2008 - 17:40

Kissat kisoissa
Ähäkutti taas hiirille

Finnkampen 2008. Yksi kamppailu on syytä elämässään kokea. Eilen se tapahtui. Kökötimme Miehen kanssa Olympiastadionin katsomossa katsomassa yleisurheilua. Yllätyin yleisön käyttäytymisestä. Se oli järjestään positiivista ja kannustavaa. Pekingissä urheilleet saivat suuret suosionosoitukset riippumatta menestyksestään siellä. Naisten pituushyppyyn osallistuneen Carolina Klüftinkin jokaista hyppyä tuettiin suurin suosionosoituksin. Rehdille urheilijoille rehti tunnustus.

Olympiastadionilta lähti taas kerran tekstiviestejä lapsille. Kun hiiret ovat jo maailmalla, kissat voivat rauhassa hyppiä missä haluavat. Bengtskäristä lähti vastaavia kortteja pari viikkoa sitten.

Thaimaassa norjalaisten työtoverien kanssa seurattiin vuosien aikana talviolympialaisia ja verrattiin maittemme tuloksia. Mäkihyppy ja hiihto olivat riittävän kaukana tropiikin säästä, jotta kamppailua olisi käyty liian totisella mielellä. Irkkaamiseni aikana turkkilainen nettituttu taas piti huolta siitä, että tiesin, miten kävi Turkin ja Suomen jalkapallomaaottelussa.

Lasten koulutoverien kanssa huomasimme, että samat tarinat keskinäisistä kahinoista kulkivat pitkin pohjoismaita. Norja ja Ruotsi, Tanska ja Ruotsi sekä Suomi ja Ruotsi olivat yleensä ne varsinaiset vastakohtaparit. Yksi tarina oli erilainen. Sen tunsivat nuo kaikki erimaalaiset nuoret:  Lentokoneessa oli suomalaisen, ruotsalaisen, tanskalaisen ja norjalaisen lisäksi henkilö eräästä naapurimaastamme. Lentokoneesta piti ylipainon takia saada yksi henkilö pois. Silloin suomalainen, ruotsalainen, norjalainen ja tanskalainen tarttuivat yhdessä tuohon ulkopuoliseen, heittivät hänet ulos ja huusivat: "Eläköön pohjoismainen yhteistyö."

Myöhempi lisäys: Yritin olla diplomaattisen kohtelias tuossa lentokonejutussa. Tarkkaavainen lukija kyllä muisti jutun niin, että lentokoneesta lensi ulos ruotsalainen suomalaisen ja norjalaisen pohjoismaisen yhteistyön tuloksena...

28.08.2008 - 10:22

Tunteiden koko skaala

Aasta Ööhön läpi käytynä
Eikä paljonkaan opittuna

Passissa se on tarkistettavissa. Tänään on kulunut 29 vuotta siitä, kun saavuimme ensimmäistä kertaa Thaimaahan koneella KL 831.

Thaimaan valtion kielikoe joulukuu 1980. Kokeessa oli monenlaisia eri osioita. Eräässä kirjoituskokeessa koin kirjoittajan pahimman mahdollisen ongelman. Otsikkona oli kysymys, josta en tiennyt varmasti, mitä kysyttiin. Kysymys alkoi: "Omistaa tunne millainen." Sen ymmärsin. Jatko olikin vaikeampi: "Kun astua sisään oleskella Thaimaassa."  Thainkielessä ei ole aikamuotoja, joten en ollut varma, tarkoitettiinko tunteita tulomatkan aikana, juuri maahan tultaessa vai maassa jo oltaessa.

Jotain oli pakko kirjoittaa. Aikaa ei ollut paljon. Tein niin kuin usein Thaimaassa myöhemminkin. Kirjoitin ympäripyöreitä lauseita ja toivoin, etteivät tarkastajat huomaa minun tyhmyyttäni. Kielikoulun ohjeitten mukaisesti käytin paljon vaikeita sanoja (näyttääkseni, että osasin kirjoittaa niitä oikein), puhuin hyvää Thaimaasta (näyttääkseni, että minulle kannatti antaa lupa pysyä siellä) ja kerroin arvostavani thaimaalaisia arvoja (näyttääkseni, että olen kunnollinen ja rehellinen ihminen). Kirjoitin ajatuksistani lentokoneessa matkalla ollessani, juuri maahan tullessani ja jo maassa ollessani. Onneksi kukaan ei kysynyt tunteitani tuota kirjoitusta kirjoittaessani.

Selvisin tuosta kielikokeesta. En ole varma, osasinko hämätä tarkastajat vai antoivatko he armon käydä oikeudesta, kun kuitenkin osasin kirjoittaa noita vaikeita sanoja ja olin selväsi kunnon ihminen. Kokeen tuloksen kuullessani tiesin tunteeni. Olin helpottunut.

Auringonkukkametsä listasi blogissaan ansiokkaasti erilaisia tunteita ja antoi vielä vihjeitä muille tunnesivuille. Joskus olisi helppo, jos mukana kulkisi lista, josta voisi kysyttäessä vain sormella osoittaa lähinnä oikeaa tunnetta.

Kaikki nämä vuodet. Siitä Pave Maijanenkin laulaa. Tunteiden skaala Aasta Ööhön on koettu. Vaikka en haluakaan katkaista köysiä vanhaan, on tärkeää mennä myös eteenpäin. Tärkeintä on tämä päivä.

27.08.2008 - 14:19

 

Muistelun tulos:

Teema ja sen muunnokset

 

Pääseekö peruutusvaihteella varmasti takaisin alkuun? Pääseekö muistelemalla varmasti takaisin tapahtumapaikalle?

 

Retusoinnilla kuvista poistetaan virheitä. Kuvia voidaan värittää tai muokata muuten vain halutun kaltaisiksi. Roskat, tahrat ja hankalat asiat (sekä hankalat henkilöt) saadaan näkymättömiksi.  Kuvien osien keskinäisiä suhteita voidaan myös vaihtaa, jolloin tietty osa kuvasta korostuu uudella tavalla. Kuvan katsoja ei välttämättä huomaa muutosta, jos hänellä ei ole mitään taustatietoa asiasta.

 

Blogissani varmaan väritän muistojani ja muutan niitä miellyttävämmiksi. Hankalista henkilöistä en paljonkaan kirjoita. Kyllä heitäkin on ollut. Minäkin olen ollut usein hankala. Senkin peitän. Muistellessani muutan asioiden keskinäisiä suhteita, teen mitättömyyksistä päähenkilöitä ja kukistan vastenmieliset kuninkaat valtaistuimilta. Minulla on nyt retusoijan valta. Sen pahempi tosiasioille.

 

Tuunauksella esineitä muokataan yksilöllisiksi. Näin massatuotteesta saadaan omannäköinen. Tuunattavana voi olla auto tai Raamattu tai melkein mikä hyvänsä. Risainaamalla (taas yksi tämän vuoden sana) tehdään vanhasta uutta, usein hyvinkin omaperäistä.

 

Blogissani tuunaan muistoja. Katson vanhoja asioita omasta näkökulmastani ja kerron, miltä ne minusta näyttävät. Kenties välillä väritänkin harmaimpia kohtia. Minulla on siis tuunaajankin valta. Sekin varsin paha tosiasioille.

 

Restauroinnilla korjataan esineitä, rakennuksia tai rakennettua ympäristöä niin, että niiden alkuperäinen kulttuurihistoriallinen arvo säilyy mahdollisimman hyvin. Siinä tarvitaan hyviä konservointimenetelmiä vanhan säilyttämiseksi, viisasta entistämistyötä vanhan palauttamiseksi entisen kaltaiseksi ja asiantuntevaa rekonstruointia, jos vanhaa ei voi enää korjata.

 

Blogissani kaivan esille vanhoja muistoja ja toivon, että ne säilyvät mahdollisimman hyvin. Entiselleen asiat eivät enää palaudu. Vanha ei säily. Ihmisen muisti ei kovin hyvin säilytä tosiasioita. Myöhemmät tapahtumat ja niiden antamat selitykset aikaisempiin tapahtumiin häiritsevät. Ainutkertaisten tapahtumien rekonstruointi ei ole enää mahdollista, mutta niiden tunnelmat voi kenties vieläkin toiselle välittää. Minullahan on restauroijankin valta. Tosiasioita en silti minäkään hallitse.


26.08.2008 - 00:05

Anna pois tai pidä itselläsi
Kierrätä tai tuhoa
Ota tai jätä

Jotkut ihmiset rakastavat valintoja. Minä inhoan niitä. Jokaisessa muutossa merten taakse jokainen tavara kävi läpi valinnan kaikki vaiheet. Roskis, vintti, kellari, varasto, kierrätys, merirahti, lentorahti, matkalaukku, käsipakaasi. Muistan katsoneeni pikkulusikkaa kädessäni. Säilytänkö? Missä säilytän? Onko sillä muistoarvoa? Heitänkö pois?  Roskiinko? Kirpparilleko? Entä jo tarvitsenkin sitä neljän vuoden kuluttua. Onko silloin varaa ostaa uusi vastaava?

Paluumuutoissa pääsi helpommalla. Ottajia löytyi. Kierrätys pelasi. Silloinkin piti valita viisaasti. Kenelle piti ja voi antaa mitäkin? Helpointa oli, jos paluumuutoissa tavarat pääsi jättämään paikalliselle kirpparille, pienen seurakunnan myyjäispöydälle. Jokainen naulakin löysin siellä käyttäjänsä.

25.8.1979 Kello 6.30. Näinkin sen voi alkaa - varsinaisen lähetyssaarnaajan päiväkirjan, kun puoli kahdelta nukkumaanmennyn yön jälkeen herää jo kuudelta eikä saa unta. Sama juttu tapahtui jo edellisenä yönä - eikä niin kovin  erilaista ole ollut  muutamaan viikkoon. Mutta pakkaamisesta en enää näe unta, vaikka vasta 22 kiloa kahdeksastakymmenestä onkin lopullisesti kunnossa. Kyllä se jo tästä sitten menee.


Ja niin kuin ystävä sanoi, tämä on niitä asioita, jotka kyllä sitten yleensä selviävät ja varmasti selviävät jotenkin kahden vuorokauden kuluttua, kun lähtö on edessä. Sitä kun ei enää oikein voi siirtää. - Huh, se tässä nyt puuttuisi tämän ruljanssin jälkeen.

Hyvin vähän on ehtinyt todella miettiä viime päivien ja viikkojen aikana lähetyssaarnaajakutsumustaan, sitä, onko lähtijäksi, saako lähteä, pitääkö lähteä, miksi lähteä.

Huolet ovat olleet lähinnä sellaisella "lusikkalinjalla", niin kuin olen nimikkoseurakunnissakin puhunut. Mitä sitten ottaa ja mitä jättää Suomeen, mitä hävittää ja mitä säilyttää - meidän luonteenlaadullamme melko vaikea ratkaisu."

Tällaiset olivat ensimmäiset lähtötunnelmat. Thaimaasta tiedettiin silloin vielä aika vähän. Neljän vuoden yhtäjaksoista olemista varten tuntui olevan syytä varata vähän sitä ja vähän tätä. Kolme kuutiota merirahtia pakattiin, valintojen jälkeen, Sydämen pakkaaminen olikin sitten vaikeampi tehtävä.

25.08.2008 - 01:27

Muisti löytää muistoja

Munakoisostakin

Kuuntelimme eilen kesämökillä radiojumalanpalvelusta. Tekstissä mainittiin Betesdan lammikko. Mies kysyi, muistinko sen syvän kuopan. Muistin. Muistin samalla muutakin.

1970 Jerusalem. Kyprokselta viikon lomalla Israelissa. Maailma oli pieni. Jerusalemin kaduilla kulki vastaan tuttu pariskunta Miehen opiskeluajoilta. Nuo tuttavat asuivat ja opiskelivat  silloin Jerusalemissa . Kävimme heillä kylässä ja saimme ensimmäistä kertaa elämässämme paistettuja munakoisoviipaleita.

Vierailumme isännästä tuli myöhemmin seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Helsingin yliopistoon. Onkohan oikein soveliasta muistaa hänet ja hänen vaimonsa munakoisosta?

1988 syyskuu, Bangkok.
"Minä tottumaton en pysy kaikessa mukana, teen vain pyynnön mukaan, milloin viipaloin sipulisiivuja, milloin otan pippureista väkeviä siemeniä pois, milloin ojennan tomaattiviipaleita. Välillä leikkaan lehtikaalista lehtiruotoja pienemmiksi. Kaalia tarvitaan keittovihannekseksi sianluiden kanssa.

Nyt saan vaativampaa työtä. Tarkoituksena on saada aikaan kauniita vihanneslautasia. Ystävällisesti minua opetetaan monessa uudessa toimessa. Bambuversot leikataan pieniksi paloiksi, jotka sitten puoleenväliin asti viipaloidaan ohuiksi siivuiksi. Keitettäessä ne aukeavat kukkasiksi. Pikkukurkut leikataan pitkittäin kolmeksi siivuksi ja niistä terävällä veitsellä irrotetaan pieniä osia, kunnes lopputuloksena onkin kaunis lehti. Munakoiso leikataan ristikkäin ja taas tietyin viilloin kukkaseksi. Toiset munakoisot vain koristellaan ristiviilloin muistuttamaan lumpeenkukkaa. Kevätsipulit leikataan poikki jonkun matkan päästä juurimukulasta ja liotetaan vedessä, kunnes lehdet kiertyvät kauniille rullalle. Tomaatti kuoritaan ruusun muotoiseksi.

Niin - sunnuntai- iltapäivä kirkon keittiön lattialla, tekemässä työtä, jota ei oikeastaan osaa. Siinä jotain tästä lähetystyön arjesta. Mikä tuossa kaikessa sitten on lähetystä ja mikä vain elämää. Siinä vasta kysymys"

Tämä on ote kiertokirjeestämme, jossa kerroin tunnelmia eräästä sunnuntaista Hua Markin kirkolla. Siihen aikaan kerran kuukaudessa, kuukauden viimeisenä sunnuntaina, kaikki luterilaiset seurakunnat tulivat yhteen. Nyt oli Hua Markin seurakunnan vuoro olla vastuussa järjestelyistä. Tuon illan kokoukseen odotettiin toistasataa osallistujaa. Varmaan heitä sen verran tulikin. Ja minä opin tekemään munakoisosta kukkasia. En varmaan enää osaisikaan.

Eilen kesämökillä kokeilin grillata Sami Garamin ruokaohjeen mukaisesti munakoisoviipaleita. Taas sovelsin ohjetta oman mielen mukaiseksi. En laittanutkaan viipaleille suolaa vaan kevyttä soijakastiketta. Munakoisosta tuli hyvää. Sitä tehdään toistekin.
23.08.2008 - 05:23

Ei kultaa

Ei hopeaa
Ei pronssia
Sitäkin enemmän rakkautta

On vaikea muistaa, että alkuvuosina Thaimaassa olimme sittenkin aika nuoria ja että työtoverimmekin olivat silloin yhtä nuoria. Yritän parhaillaan ihmisiä muistellessani muistaa heidän koko elämänkaartaan, ei vain loppua, joka usein poikkeaa muusta elämästä. Siihen ajatteluun päästäkseen täytyy joskus ponnistella tietoisesti.

"23.8.1980 Lähes koko päivä meni syntymäpäivälahjojen valmistelussa. Annetaan 35- vuotiaalle 35 eri lahjaa. Niihin lasketaan mukaan myös näytelmät Hyppelihiiri lapsenvahtina ja Jänis Vemmelsääri- Kettu Repolais- juttu  sekä käsinukeilla Jänis istuu maassa torkkuen ja Ikävän nyt kerron teille. Keskimmäinen laulaa laulun Jeesus mua rakastaa ja Esikoinen lausuu kirjoittamansa koirarunon.

Lisänä on puunoksia, enkelikiiltokuvista tehty kortti, paperitaittelulla tehdyt hirviöt ja avaruusmies sekä lyhty, kirjekuoria, kynä, paperia, perunalastuja, spagettia, kahdenlaista karkkia, hapankorppua, kulkunen, pupukumi, sydänterotin ja kaikki tämä lastukorissa!"

Thaimaassa asuessa sukulaiset olivat kaukana. On vaikeaa enää itsekään muistaa, kuinka irrallista elämä oli, kun yhteydenpitovälineenä oli vain epävarma kirjeposti. Työtovereistamme lapsemme saivat uusia "Tätskyjä". Heiltä tuli myös rakkautta ja huolenpitoa. Tuo 35-vuotispäiväänsä Thaimaassa elokuuussa 1980 viettänyt  Tätsky oli elänyt lastemme kanssa jo ennen yhteistä ensimmäistä Thaimaahan lähtöämme kielikurssin, lähetyskurssin ja Birminghamin kielikoulun ajan. Ei siis ihme, että juuri hän sai parasta mahdollista, hirviöitä, avaruusmiehiä, näytelmiä, lauluja ja itse tehdyn koirarunon. Ja paljon halauksia.

22.08.2008 - 02:02

Tankkien tähden

Ihmisten nähden

Sodat ovat edelleen tankkien eivätkä tähtien sotaa. Kadulla olevaa tankkia kammoksuu, vaikka se olisi kukkasin koristeltu niin kuin joskus Thaimaan vallankaappauksissa. Tankit ovat näkyvä uhka vielä pahemmasta vaarasta.

21.8.1968 olin Pieksämäen asemalla vaihtamassa junaa, kun kuulin, että Neuvostoliiton tankit olivat Prahassa. Uutiset olivat pahaenteiset. Kukaan ei ollut varma, mitä maailmassa tapahtuisi. Vähän kerrassaan kävi selväksi, että tällä tapahtumalla olisi vaikutusta Suomessa myös poliittisten puolueiden sisällä. Muistan epävarman oloni jatkaessani matkaa eteenpäin. Muuttuisiko maailma ja mihin suuntaan?

Kesällä 1990 olimme omalla lomalla Suomessa. Sillä kertaa halvimmat liput saatiin Tsekkoslovakian lentoyhtiöltä. Emme saaneet suoraa lentoa Bangkokista Prahan kautta Helsinkiin, vaan meidän "piti" olla yötä Prahassa lentoyhtiön kustannuksella. Samalla tavalla olimme onnistuneet aikaisemmin näkemään myös Amsterdamia, Moskovaa ja Varsovaa. Tsekkoslovakiassa oli edellisen vuoden lopulla tapahtunut samettivallankumous ja kommunistinen hallinto oli murtunut. Tuona aikana olimme olleet Thaimaassa. Siellä emme kovin paljon olleet pystyneet seuraamaan yksittäisiä tapahtumia Euroopassa.

Prahassa jäi muutama tunti aikaa kaupungin katseluun ja lähdimme metrolla melko suunnittelemattomasti etsimään jotain nähtävää. Lentokentän info-pisteessä meille neuvottiin kaksi keskustan metropysäkkiä. Niiden läheisyydessä voisimme vähän kierrelllä ja  löytäisimme helposti tiemme taas takaisin lentokentälle.

Vaeltelimme ohjeen mukaan katsomassa kaunista kaupunkia. Yhtäkkiä eräällä aukiolla näimme paljon ihmisiä. Ttajusimme tulleemme tärkeälle paikalle ratsastajapatsaan luo. Siellä oli sadoista palaneista kynttilöistä muodostunut  iso, matalaa aitaa muistuttava rengas. Renkaassa ja renkaan sisällä paloi edelleen kynttilöitä ja niitä lisättiin sinne vähän väliä. Paikalle oli tuotu  myös kukkia, seppeleitä  ja nuorten ihmisten valokuvia. Kuvien edessä  näkyi kyynelehtiviä vanhempia naisia. Paikalla olevat nuoret olivat myös vakavia. Tajusimme tulleemme Prahan nykyhistorian tärkeimmän muistomerkin luo.

Jälkeenpäin löysimme  tietoa siitä, mitä olimme nähneet. Tuolla Vaclavin aukiolla Tsekkoslovakia oli julistettu itsenäiseksi tasavallaksi 1918 ja toinen maailmansota päättyneeksi 1945. Juuri tuolle aukiolle Neuvostoliiton tankit olivat vyöryneet 1968.  Siellä  kaksi opiskelijaa oli tehnyt polttoitsemurhan seuraavana keväänä ja samana vuonna Varsovan liiton miehityksen vuosipäivänä siellä oli väkivalloin hajotettu mielenosoitus. Samalta aukiolta oli samettivallankumouskin alkanut 1989.  Prahan vierailumme aikaan siellä elettiin  uuden Tsekkoslovakian ensimmäistä kesää.

Tankkeja nähdessäni muistan Prahaa ja steariiniaitaa Vaclovin aukiolla. Se ei ole ainoa paikka maailmassa, missä kyyneleet ovat tankkien tähden vuotaneet. Tänäänkin tankit vyöryvät monessa maassa.

21.08.2008 - 16:22

"Laukata täytyy, laukata laukkaa"

Auttaako kukaan juoksijaraukkaa?

Kymmenottelu muistuttaa siitä, että elämäkin on monen lajin ottelu. Kilpailua ainakin näyttää riittävän joka asiassa. Toivottavasti siinä moniottelussa on niin monta lajia, että jokaiselle ainakin joskus riittäisi erävoitto jossain lajissa. Entä jos aina tulee turpiin?

Finnairin kone Bangkokista laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kaksi keskenään tuttua thaimaalaista tapasi yllättäen toisensa lentokoneen käytävällä. Hymyn ja tervehdyksen jälkeen ensimmäinen kysymys oli "Kii prathet? Kuinka monta maata?" Toinen vastasi, ilmiselvästi selitellen: "Tällä kerralla käyn vain Suomessa." Kysyjän naama selvästi venähti. Voiko se olla totta? Eikö toinen tullutkaan maidenbongauskilpailuun mukaan tällä kertaa.

On niitäkin, jotka eivät ole mukana elämän kilpailuissa. Joku on iloinen siitä, mitä hänellä on, eikä vaadi muuta. Toinen on pudonnut pois kilpailusta. Kolmas ei ole koskaan edes päässyt mukaan. Pitäisikö kaikkien kilpailla?

Tänään minun mielessäni on ollut tähän pohdintaan liittyvä kohta Raamatusta. Miksikähän?

"Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä."

20.08.2008 - 12:00

Ihminen

Syntymästään asti vanha

Aika on aikaa ja ajassa saattaa olla taikaa. Ihmisen muuttumista se ei kuitenkaan estä. Alusta alkaen olemme matkalla loppua kohti. Päivän matkan kuljettuamme olemme vanhempia kuin matkalle lähtiessämme. Joka päivä.

Annanko lapselle luvan vanheta? Onko hänellä lupa lähteä pois äidin helmoista? Saako nuori kasvaa ohi vanhempansa? Onko hänellä lupa ajatella itse? Saako puoliso toteuttaa itseään?  Osaanko rakastaa häntä hänen vanhetessaankin? Saako omien vanhempien aktiivisuus vähentyä?  Saako vanhus hellittää?

Olen lueskellut piispa Yrjö Sariolan uusinta kirjaa Lupa vanheta. Hyvä ja monipuolinen kirja. Lähtölaskennan jälkeen olen uudella tavalla joutunut miettimään sitä, milloin vanhuus oikeastaan alkaa. Sariola  lainaa kirjassaan Irja Kilpeläisen jaottelua keski-ikä, salaa hiipivä vanhuus, varhaisvanhuus, keskivanhuus, myöhäisvanhuus ja "ylpöt". Mietinkin, hiipiikö vanhuus salaa jo minunkin luokseni. Toisaalta, sitä se on tehnyt jo syntymästäni asti.

Thaimaassa tajusin, miten vähän kerrassaan siirryin yhä vanhempien ihmisten kastiin. Aluksi olin ollut isosisko, phii, sitten minusta tuli täti, paa. Viimeisinä vuosina oli satunnaisesti jo isoäiti, khun jai. Arvoni ei vanhetessani kuitenkaan vähentynyt, ehkä pikemminkin kasvoi. Hauskinta oli päästä ennen vain elokuvissa näkemieni kunnioitettujen perheen vanhusten joukkoon. Silloin nuorempi joskus jutellessamme otti  minua kädestä kiinni ja alkoi kunnioittavasti hieroa kättäni. Niin siellä tehdään rakkaille ikäihmisille. Kai sielläkin sitten vanhuksia kolottaa.

Jo edesmennyt Martti Lindqvist arvioi muutama  vuosi sitten,  että. saadakseen arvostusta  ihmisten on oltava "itsenäisiä, tuottavia, omillaan selviytyviä ja koko ajan eteenpäin pyrkiviä".  Entä jos joku ei ole?

19.08.2008 - 20:34

Urheilun huumaa
Harjoittelua ja henkimaailmaa

Ateenan olympialaisten nyrkkeilyn kevyen välisarjan olympiavoittaja,  thaimaalainen Manus Boonjumnong, on Pekingissä mukana puolustamassa voittoaan ja on jo selvinnyt perjantain semifinaaliotteluihin. Muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa Manus Boonjumnongia verrattiin Matti Nykäseen. Vertaus johtui siitä, että Ateenan voittonsa jälkeen Manus Boonjumnong toimittajan sanojen mukaan "alkoi harrastaa intohimoisesti naisten naurattamista, alkoholin juomista ja uhkapelejä", tuhlasi nopeasti Thaimaan olympiakomitealta saamansa suuren palkkion ja on huhupuheiden mukaan nykyisin suurissa veloissa. Tämä on saanut Thaimaan olympiakomitean vaihtamaan bonuspolitiikkaansa. Puolet mitalien saajien palkkioista maksetaan nyt useiden vuosien aikana kuukausipalkkana.

Tämänpäiväisessä Bangkok Post- lehdessä on juttu, joka liittyy olympialaisiin ja Manus Boonjumnongiin: Amuletit eivät ole koskaan kaukana.

Pekingissä voittoapua haetaan monelta taholta.  Sunnuntaisen neljännesfinaalin aamuna Manus Boonjumnong sai eräältä lehtimieheltä Pattanin Wat Chang Hai - temppelin kuuluisan munkin Luang Pu Thuadin amuletin. Manusin voiton jälkeen monet muut lehtimiehet tulivat pyytämän työtoveriltaan samanlaista amulettia. Thaimaan amatöörinyrkkeilyjohtajan vaimo myös kertoi kantavansa monenlaisia thaimaalaisia, kiinalaisia ja intialaisia amuletteja käsilaukussaan varmistaaksen thaimaalaisten voittoa. Toisella thaimaalaisella olympianyrkkeilijällä Somjit Jongjohorilla on kaulassa amuletti, jossa on kuva Thaimaan kuninkaasta buddhalaisena munkkina.

Myös taekwondon olympiaedustajilla ja urheilujohtajalla on mukanaan monenlaisia amuletteja ja muita pyhiä esineitä, joita saatiin lähtiessä myös tukijoilta ja ihalijoilta. Urheilujohtaja on myös kuulemma luvannut Bangkokin Emerald Buddhalle 100 keitettyä kananmunaa, 100  fermetoitua kalaa ja sitkoriisiä, jos urheilija menstyvät.  Painonnoston kultamitalin jälkeen toimittajille näytettiin Thaimaan painonnostoliiton johtajan käsilaukussa ollutta Ganeshan patsasta.

Suomessa on vaikea selittää, kuinka lähellä erilaiset henkimaailman jutut ovat thaimaalaisia. Näihin asioihin tutustuu, jos haluaa kuunnella, mitä ihmiset siellä sanovat. Henkiä myös oikeasti pelätään. Monelle thaimaalaiselle kristitylle usko siihen, että Jeesus on voimakkaampi kuin mikään paha henki, ei ole teoriaa vaan käytännön arkea.

18.08.2008 - 02:52

Monia vuosia

Armorikkaita vuosia
Monia armorikkaita vuosia
Monia ukkosia
Armorikkaita sateita
Monia armorikkaita ukkosia ja sateita

Hyvää syntymäpäivää ukkosen keskeltä, Kuopus.

Viimeiset Thaimaan vuodet saimme vielä pitää Kuopusta luonamme. Esikoinen ja Keskimmäinen elivät silloin jo omaa elämäänsä Suomessa. Kuopuksen kautta (ja suodattamana) sain tutustua myös silloiseen nuorisomusiikkiin. Kasetit olivat Thaimaassa halpoja ja niitä silloin soitettiinkin.

Minun oli vaikea muistaa ulkoa erilaisten esiintyjien nimiä ja teinkin muistisääntöjä. East 17 (muistin sen nimen aina lähikaupasta Seven Eleven)  lauloi ukkosesta. Thunder.

"When the thunder calls you
From a mountain high
It's time to spread your wings and fly"


Suomeen tultuamme Kuopus asui vielä kotona muutaman vuoden ennen kuin lähti elämään omaa elämäänsä. Katsoimme yhdessä televisiosta syyskuun 11. päivän tapahtumat 2001. Samana iltana Sting esitti kappaleen Fragile  konsertissaan Italiassa.

"On and on the rain will fall
Like tears from a star like tears from a star
On and on the rain will say
How fragile we are how fragile we are
How fragile we are how fragile we are."

17.08.2008 - 21:05

Syyssatoa
Syksyn saalista

Kaikennäköistä laulua tuleekin mieleen mökkiviikonlopun jälkeen. Jos Anttila aikoinaan ampaisikin ylös vuoteeltaan katsomaan kevättä,  niin meillä nyt kyllä elettiin paljon rauhallisemmin tätä syksyä. Jos Anttila aikoinaan tanssikin kevätniityllä, meillä kyllä nyt rämmittiin syysmetsässä. Se verran voisi Anttilan lehdokki- , orvokki- ja vuokkotunnelmia soveltaa, että kyllä sientäkin monta oli jo syysmetsässä, paitsi että ei niitä sieniä nyt niitä kauhean monta ollutkaan. Riittävästi kuitenkin täksi kertaa.

Isoveli ei pitänyt nuorempana sienistä, vaikka muu perhe ja suku sieniä rakastikin. Myöhemmin hän kertoi minulle lapsuudenmuistojaan. "Kotona Karjalassa" jatkosodan aikaan venäläiset sotavangit olivat keittäneet leirissään tatteja ja se oli lapsen mielestä haissut pahalta.

Voi vain aavistaa, mitä kaikkea muuta sota-ajan ja kahden evakkomatkan ajoilta liittyi lapsen mielessä sienen hajuun.

Thaimaalainen työtoveri Suomessa käydessään rakasti suomalaista sienimetsää. Kuinka paljon ilmaista ruokaa olikaan saatavilla. Erikoisesti tatit maistuivat. Ihan samaa mieltä emme olleet hänen kanssaan, kun hänen nyrkkisääntönsä syötäville sienille oli se, että kaikki ne sienet, mitä madot söivät, olivat turvallisia myös ihmisille. Jos sienessä ei näkynyt matoja tai etanoita, sen täytyi olla tosi myrkyllinen.

Toivottavasti joku neuvoo thaimaalaisille marjanpoimijoille, mitä sieniä on syytä välttää.

15.08.2008 - 12:29

Rehti kilpailu

Rehtiä voittajia
Rehtiä häviäjiä?

Jos joku voittaa, joku myös häviää. Miten tulla rehdiksi häviäjäksi?

Elokuu 1960. Päiväkirjan kertomaa: "Meille aiotaan sitten ostaa se televisio. Luultavasti Fenno-merkkinen. Ensi viikon torstaina ovat jo Rooman kisojen avajaiset ja siksi sen pitäisi olla jo meillä kotona. On se sentään kiva, kun näkee ne olympialaiset ja kaiken lisäksi kotona." "Huomenna saamme sitten kai sen television. Mutta olen päättänyt, että ainakin tunti päivässä pitäisi olla ulkona. Ihan alkuajoista en takaa." "Meillä on nyt se aparaatti. Se televisio nimittäin. Olin tänäänkin kolme tuntia sen ääressä. Ja hyvin näkyi ja hauskaa oli." "Huomenna alkavat Rooman kisojen olympialaiset. Kyllä meille nyt varmasti vieraita tulee."

Isäni, urheilun suurseuraaja, osti television ensimmäisenä meidän seitsemänkerroksisessa talossamme. Naapurin lapset olivat meillä aluksi lastenohjelmien ajat. Monet aikuiset ystävät taas viettivät meillä  olympiaohjelmien ajat. Muistan, miten naapurikunnassa asuvalla ystävällä oli lakanat meillä varalla koko olympialähetysten ajan. (Äitini kopioi hänen lakanoistaan kauniin pitsimallinkin...) Paljon ihmisiä pieneen huoneeseen mahtuikin.

Elokuu 1984. Olimme lähdössä toiselle työkaudelle Thaimaahan. Kodin pakkaus vei kaiken ajan. Huh, se oli aina yhtä kauheaa. Los Angelesin olympialaisia seurattiin, kun ehdittiin ja jaksettiin valvoa. Muistan, miten komeaa oli Arto Härkösen kulta ja Maamme-laulu. Kun Härkönen palasi Suomeen, me olimme jo Thaimaassa.

Isän ja veljen perinteen velvoittamana (tai jotain) seurasin penkkiurheilijana kaikenlaisia mahdollisia kisoja, aluksi radiosta, sitten televisiosta. Kynä ja paperi auttoivat tulosten seuraamista ennen tietokoneiden apua.

Heinäkuu 1989.Vieraskirjan kertomaa. "Ystävien suuri joukko koolla Vapaasta Ulkolähetyksestä, Lähetysseurasta ja Lausannen liikkeen toisesta evankelioimisen maailmankongressista. Tapaamisen ilo on - puheensorinan äänistä päätellen! - suuri.
"Julistakaa kiitosta, kunnes hän tulee." Manilan kokouksen teema. Sydämellinen kiitos. Yrjö Sariola"

Vieraskirjassa oli piispa Sariolan lisäksi viitisenkymmentä allekirjoittajaa, mukava vierasjoukko silloisessa suuressa olohuoneessamme Bangkokissa. Yksi heistä oli Arto Härkönen.