Leimakirves leimaa terveenkin puun

Olen edelleen ymmälläni. Monet kertovat kohdanneensa itseensä ja ryhmäänsä kohdistunutta vihapuhetta. Toiset puolustavat heitä ja paheksuvat vihapuheen sanojaa ja vihaviestin lähettäjää. En siltikään vielä tarkkaan ymmärrä tuon termin sisältöä. Kaikki vihainen puhe ei ole vihapuhetta, mutta vihassa puhuttu sen sijaan on. Miten viha tunnistetaan? Tällaisia kommentteja olen kirjoitellut Kotimaa24:ssä.

” Vihapuheen tunnistus on vaikeaa, koska olen esim oppinut täällä, että seipäänniellyt hengellinen haisunäätä on aivan luvallinen termi toisinajattelijoista, kun sitä käyttää kirkollisen lehden toimittaja, joka tuskin haluaa ainakaan itse lukeutua kahjojen joukkoon. Toiset saavat sanoa paljon ja toiset eivät. Ei oo reiluu sanoi pojanpoika, kun häntä komennettiin. Mun mielestä ei mikään osapuoli missään saisi sanoa ääneen kaikkea sitä, mitä ajattelee pahassa sydämessään toisinajattelijoista...”

”Täällä sanotaan suoraan, että on kuulijan/lukijan vika, jos ei ymmärrä räväkkyyttä. Harvoin puhuja/kirjoittaja siirtyy kielessään toisen mukavuusalueelle. Mietin silloin, onko tarkoitus vain saada sanotuksi eikä tulla ymmärretyksi.”

”Yksi kirkon "ylätason"  ongelma on kommunikaatiokykyjen puute mukavuusalueemme ulkopuolella. Arvostan kyllä oppineisuutta, mutta tärkeimpänä pidän oppineiden kykyä kommunikoida kontekstuaalisesti.”

”Täällä joutuu ylittämään mukavuusalueensa rajat, joita ei tavallisesti edes tiedä olevan olemassa. Luulenpa, että aika moni kirjoittaja on tottunut oman yhteisönsä päähäntaputteluihin, peilisaleihin ja niiden näyttämiin kuviin. Sama pätee myös keskustelukulttuureihin ja/tai väittely- ja dialogimenetelmiin. Tällainen aika lailla ulkopuolinen huomaa helposti, että raja menee yleensä kirjoittajan ja/tai puhujan mukaan. Jostain kynästä tai suusta nyt ei kerta kaikkiaan voi tulla mitään järkevää tai oikeaa.”

Ihmisten välillä voi kulkea toisenlaisiakin viestejä. Kirjanmerkki Thaimaasta:

Ylioppilaaksi ylioppineita?

Jälkeenpäin ihmettelee, miten elämässään on oikein kaikesta selvinnyt. Silmät aukenivat taas kerran, kun katselin digitaaliarkistosta omien ylioppilaskirjoitusteni kysymyksiä. Ajatella, kuusi hyvin läpäistyä koetta.  Ei taitaisi onnistua tänään edes  samoilla vanhoilla tehtävillä. Katso, miten sinulle kävisi: Digitaaliarkisto. Ylioppilastutkinnon tehtävät 1874-1969.

Tällaista osattiin aikoinani kääntää ruotsiksi:

Ansion kannalta on jokseenkin samantekevää, ampuuko joutoaikanaan jäniksiä, kuunteleeko radiota vai puuhaileeko jotakin muuta ”hyödytöntä”.

En löytänyt enää, mihin kymmeneen reaalin kysymykseen  olin vastannut. Yhden muistan: Krimin sota. Sitä kysymystä muistelen aina käydessäni Ahvenanmaalla Bomarsundin linnoituksessa.

PS-Jos ihan totta puhutaan, tämä teksti oli kirjoitusvuonnani osa sitä tekstiä, jonka suomenruotsalaiset joutuivat kääntämään äidinkielelleen ruotsiksi, mutta tuskin se kovin helppoa heillekään oli :)

• Joskus kuuluu joukkoon
• Joskus ei

Oronmyllyn leirikeskus Parikkalassa täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Sitä juhlittiin viime viikonloppuna. En ollut siellä enkä aikonutkaan mennä. Silti mietin ja muistelen. Juhlanäytelmässä näytellyistä tosielämän henkilöistä olen tavannut suurimman osan. Tunnen myös osan näyttelijöistä.  Monen kanssa olen ollut erilaisilla leireillä tai työyhteyksissä. Heitä muistan rakkaudella. Osaksi heidän takiaan olen se, mikä nyt olen.

49 vuotta sitten olin Oronmyllyllä kaksi viikkoa rippileirin isoisena. Matka Porista Parikkalaan oli pitkä. Matka aivan tuntemattomien pariin tuntui etukäteen vieläkin pidemmältä. Perille saavuttuani olin kuitenkin heti yksi joukosta. Murre, jota olin puhunut lähinnä vain vanhempieni ja heidän ystäviensä kanssa siirtyi käyttökieleksi. Mie oli tullutkin tuttujen luo. Ensimmäistä isona olemistaan ei unohda.

44 vuotta sitten Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtaja Mauri Tiilikainen oli tullut taas kerran yllättäen vierailemaan Sana-laivan iltatilaisuuteen.  Tuo laiva oli yksi hänen lempilapsistaan ja hän halusi tutustua sen arkeen. Aamulla hän oli jatkamassa matkaa Oronmyllyyn. Laiva oli siirtymässä uuteen paikkaan tuon päivän aikana ja Mauri Tiilikainen ehdotti minulle ja työtoverilleni, että poikkeaisimme hänen kanssaan Oronmyllyllä. Muistan, miten lähdimme niin aikaisin, että pysähdyimme matkalla kuuntelemaan radion aamuhartautta. Päivällä tapasimme tuttuja rippikoulunopettajia ja isoisia. Tärkeä muisto oli se, kun minä ja työtoverini kävelimme Oron metsissä Kalevi Lehtisen kanssa. Hän jutteli leiristään ja me laivakokemuksistamme. Siellä metsässä muistan kertoneeni Kaleville, että minun oli syytä pyytää eroa Kansan Raamattuseuran opiskelijatyön opiskelijahallituksen sihteerin työstä. Kesän aikana Mies oli tullut kuvioihin mukaan ja oli syytä ajatella joskus valmistumistakin. :)

Kun on saanut olla jossakin paikassa jonkun ryhmän kanssa jonkin aikaa, alkaa tuntea itsensä osaksi ryhmää ja kokee omistavansa ryhmänsä kanssa koko paikan. Kun seuraavan kerran palaa samalle paikalle, sen ovatkin vallanneet aivan toiset ihmiset, jotka taas vuorollaan saavat kokea omistavansa  paikan. Muistoja limittäin ja lomittain. Sellaista elämä on.

(1964. Oronmyllyn kesäkuun rippikoululeirin johtajat ja isoiset. Pekka Rossi, Airi Lankinen,  Maija Myllö,  Eeva Pakarinen, minä, Tarja Hepola, Tuula Tuori, Pentti Holi, Reino Tikkinen. Oltiinpa silloin virallisen näköisiä.)

• Saamaton joka säässä.
• Järkikö ikijäässä?

En saanut itseäni liikkeelle. Tekosyitä löytyi. Onneksi löytyi myös hakukone. Se herätti edes aivot. Tällaista kierrosta aivosolut aikaansaivat. Tänään. Tänä keväänä:

Onko olemassa kevätmasennusta?  Hakuvastaus: On. Siitä käytetään myös nimeä vuodenaikamasennus, joka voidaan liittää kaikkiin vuodenaikoihin.  Onko kaamosmasennus vain suomalainen käsite? Kokeilin kääntäjää. Hakutuloksia: vinterdepression winter depression Winter-Depression Vinter Depresjon la dépression hivernale. Onko olemassa talvimasennusta ? Hakutulos : On. Kokeilin kääntäjää. Samat hakutulokset kuin kaamosmasennuksella. Mikä on kaamos ? Hakutulos :  Polaariyö.

Kuinka suuri osa ihmisistä kokee vuodenaikamasennusta ? Mikä vuodenaika masentaa eniten? Miksi kaamosmasennus tuntuu  vaikeammalta kuin talvimasennus ? Johtuuko se siitä, että talveen kuuluvat ainakin välillä myös öinen kirkas tähtitaivas ja kuun valossa loistavat hanget, mutta kaamos kuulostaa – ainakin meistä etelän ihmisistä - pelkästään synkältä. (Tiedän, että monelle pohjoiden ihmiselle asia ei ole näin yksipuolinen.)

Perusviisaus, joka kaikkien olisi aina hyvä muistaa kaikissa ihmissuhteissa: Toiset ovat erilaisia kuin toiset. Siinä se on.

Tulos. Ehkä sittenkin uskaltaudun tuonne Suomen kauniiseen kevääseen. Ei se syö.

1973 Kapelsskär ja kevätesikot. Mitä mahtoi tänä viikonloppuna näkyä saaristossa ?

Meiltä ja meidän krannista

Olen maininnut blogissa ennenkin Alister McGrathin ja hänen kirjansa Dawkinsin Jumala. Geenit, meemit ja elämän tarkoitus.(+511. Mitä kirjahyllysi kertoo?)     .

Alister McGrath on Oxfordin yliopiston historiallisen teologian professori, jolla on  mm molekulaarisen biofysiikan tohtorin arvo. Eilen tämä mies piti esitelmän Kuopion kirkkopäivillä. Hänen esitelmästään kehittyi keskustelua Kotimaa24:ssä. Mielipiteet jakaantuivat siitä, aliarvioiko hän viisaita kuulijoitaan. Niin nuo viisaat kuulijat olivat kokeneet.  Yksi kommenteista oli Markku Virran kommentti. On hyvä sanoa tässä vaiheessa, että arvostan paljon hänen kommenttejaan, tätäkin, vaikka… :

”Juttelin tänään useammankin ihmisen kanssa. Teologit pitivät esitystä köykäisenä, vanhukset vaikeana ja maallikot hyvänä. Minusta tässä ei tullut mitään työtapaturmaa. Jotenkin tuntuu että kritiikki kohdistuu vääriin asioihin. Minusta lopputulema oli se, että on järkeä puhua Jumalasta.

Kirkkopäivillä kuulin paljon musiikkia joka esitettiin hengellisessä merkityksessä. Ongelma oli vain siinä, että kun hengellisyyden kohdetta ei identifioida, niin kaikki tai ei-mikään on hengellistä. Tämä on lyhyesti myös apologetiikan ongelma yleisesti. McGrath sentään yritti antaa Platoninille spesifisti kristillisen tulkinnan.”

Mikä olikaan, kun oli ihan pakko vähän vinoilla tuon kommentin jälkeen. Kai se sitten sen verran kirpaisi :)

”Markku jakoi kuulijajoukon kolmeen osaan, teologeihin, maallikoihin ja vanhuksiin... (Tekisi mieli vähän ilkeillen kysyä, menettääkö ihminen teologi/maallikkostatuksenkin vanhetessaan. En kuitenkaan kysy, koska pelkään vastausta ja yritän pysytellä vielä maallikkona niin kauan kuin mahdollista...)”

” Oliko teologivanhuksilla ja maallikkovanhuksilla ero? Oliko paikalla piispavanhuksiakin?”

Tänään taas eräs aikoinaan ihan nuori mies on saanut lisää vuosirenkaita. Kyllä se kohta sielläkin kirpaisee, vaikka ei ihan vielä…

1970. Vanhukset ja meri ennen vanhuutta. (Sisältää nyk. teologivanhuksen ja nyk. maallikkovanhuksen) Kuva Teppo Innola.