Sana riittää kertomaan

Marikin blogissa Kuusi löytyi mainio sana, stressaantumisvelvollisuus. Sitä olen makustellut mielessäni.  Se kuvaa paljon (vai kaiken) joulua edeltävästä ajasta.  Se tuntuu sydänalassa ja hengästyttää jo levossakin. Tahtoo olla niin, että toiveet ja toteumat eivät aina (vai yleensä) kohtaa. Mitä enemmän itseltään vaatii, sitä vähemmän saa aikaan. Että vieläkin, tässäkin iässä. Blääh.

9.12.1982. Thaimaa. ”Flunssaa, semmoista aasialaista, viruksen tuntuista, nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, särkyä päässä ja muualla. Taisi ottaa vähän tiukoille tuo viikonloppu kaiken kaikkiaan. Kolme päivää olin melkoisessa horroksessa, nukuin, luin ja yritin olla pystyssä vuoronperään. Joulukirjeitä olisi paljonkin kirjoitettavana. Jos alkaa tekemättömiä töitään ajatella, masentuu vain täysin. Ei kannata. Nyt huomaa kyllä edes sen, että jossakin minunkin jälkeni tässä talossa näkyvät, on entistäkin sotkuisempaa.”

Entä jos alkaisimme yhdessä taistella stressaantumisvelvollisuutta vastaan? Vai tuleeko siitä vain lisää stressiä?

Paimen ja tiikeriä vastaan taisteleva teaknorsu:

1982. Thaimaa. Ubon. Paimenia kedolla vartioimassa laumaansa: