Äsken, kaksi vuotta lainausaikomuksen jälkeen, lainasin kirjastosta Juha Mannerkorven Runot 1945-1954. Tarkistin, että siinä oli runo Bussi, jota aina välillä mielessäni tapailen.
Nuoruudentuttavani, edesmennyt Harri Heino, lausui nuoruudessaan runoja. Muistelin kerran hänen kanssaan niitä aikoja ja oletin, että hän olisi lausunut myös tätä Bussi-runoa. Hän kuitenkin kertoi esittäneensä vain Mannerkorven runoa ”Että he kaikki yhtä olisivat”. Tuo muistihäiriöni johtui varmaan siitä, että kirjoitin nuo kaksi runoa silloiseen almanakkaani ja lueskelin niitä sieltä joskus myöhemminkin. Hyvä esimerkki muistin vääristymisestä.
”Minulla on kiire, kiire, joka aamu minulla on vimmattu kiire tienhaarapysäkille bussiin.”Bussi odottaa joka aamu, tyhjänä. Päivänkään aikana se ei täyty.
”Sillä ketään muita ei bussissa ole, ei yhden yhtä matkustajaa, ei rahastajaa, ei kuljettajaa liioin, eikä ketään muita bussiin tule. ei yhden yhtä matkustajaa, ei rahastajaa, ei kuljettajaa liioin.”Päivä kuluu. Ilta tulee. Yö tulee.
Ihan noin pessimisti en enää ole, vaikka runoon vieläkin samaistun. Olen päässyt elämässäni myös sellaisiin busseihin, joissa on ollut muita matkustajia. Olen jopa puhunut heidän kanssaan ja kulkenut yhtä matkaa samaa päämäärää kohti. Perillepääsy on vielä edessä.
Thaimaa. Kiire bussiin.
Kommentit